Jakelu on edelleen paikoin pahasti myöhässä, Posti ja Aamulehti pahoittelevat – näitä asioita korjataan parhaillaan

Aamulehden jakelun myöhästymiset ovat jatkuneet, mutta töitä tehdään tilanteen parantamiseksi, kunnes ongelmat saadaan ratkaistua. Posti palkkaa koko ajan lisää jakajia, ja useimmissa piireissä jakelu toimii jo moitteetta, mutta joillakin alueilla ongelmat jatkuvat. Mistä tämä johtuu ja milloin tilanne tulee kuntoon?

Postin sanomalehtipalveluista vastaava johtaja Kimmo Kauranen kertoo, että Posti pyrkii parantamaan Aamulehden varhaisjakelua muun muassa palkkaamalla lisää jakajia. Alkuvuoden aikana on palkattu 72 jakajaa. Tällä hetkellä palkataan lisäksi noin noin 20 jakajaa viikossa.

3.3.2020 6:03 | Päivitetty 3.3.2020 7:35

Aamulehti

Aamulehden jakelu siirtyi vuoden vaihteessa Alma Medialta Postin jaettavaksi. Siirron jälkeen lehtiä on ollut myöhässä merkittävästi enemmän kuin viime vuonna. Vuoden alussa jakeluhäiriöistä on kärsinyt jopa neljä prosenttia tilaajista.

– Tietyillä alueilla liian moni lehti on edelleen myöhässä. Vaikka Posti jakelun suorittaa, Aamulehti siitä vastaa. Pyydän anteeksi palvelun heikkoutta, sanoo Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu.

Pahiten jakelun ongelmista ovat kärsineet Akaan Viiala, Tampereen Hervannan Rusko, Orivedellä keskustan ja junaradan välinen alue, Pälkäneen keskusta ja sen eteläpuoli sekä Tampereen Lielahden Niemen alue. Yleisesti ottaen Länsi-Tampere on kärsinyt ongelmista pahemmin kuin muut kaupungin osat.

Keskeiset ongelmien syyt ovat työvoiman puute ja virheet, joita on tullut osoitetietojen siirrossa Alma Medialta Postille. Tilaajat ovat antaneet paljon palautetta myös siitä, että jakelupäivystykseen soittaminen on liian hankalaa.

Tilaajat alkavat saada jakelutietoa verkosta maaliskuun aikana, kun Posti avaa tarkoitukseen verkkosivun.

– Käymme jakelun tilannetta Postin kanssa päivittäin läpi, ja meillä on ongelmista sama käsitys. Autamme Postia kaikin tavoin asioiden korjaamisessa. Isona apuna on myös tilaajien palaute, jonka kaiken käymme Postin kanssa läpi, Tuulensuu sanoo.

– Tilanne turhauttaa vahvasti myös meitä täällä toimituksessa, kun teemme parhaamme mukaan mahdollisimman hyvää lehteä ja olemme samaan aikaan saaneet entistä paikallisemmasta journalismistamme aiempaa enemmän myönteistä palautetta.

Tästä on kyse

Ongelmien syitä ja ratkaisuja

Aamulehden jakelu siirtyi vuoden vaihteessa Alma Medialta Postille.

Työvoima. Jakajia on ollut liian vähän. Posti rekrytoi koko ajan noin 20 uutta jakajaa viikossa ja arvelee tilanteen normalisoituvan tämän kuun aikana.

Asiakaspalvelu. Posti on lisännyt asiakaspalveluun työvoimaa ja lisää edelleen. Palvelunumeroon soittaminen on nopeutunut. Tarvittaessa Posti hyvittää puhelinkulut.

Jakelutieto verkossa. Posti on tähän saakka tarjonnut jakelun tilannetietoa vain palvelunumerossa. Tämän kuun 19. päivänä se avaa verkkosivun, josta tilaaja voi katsoa oman jakelunsa tilanteen ja reklamoida.

Postin sanomalehtipalveluista vastaava johtaja Kimmo Kauranen vastaa tilaajien kysymyksiin.

Painetun Aamulehden myöhästymisestä on tammi–helmikuussa kärsinyt liian suuri osa tilaajista, mikä on aivan liikaa. Mistä tämä johtuu?

– On pari perussyytä: Jakelussa siirryttiin käyttämään Postin tietojärjestelmiä kolmisen viikkoa sitten. Tietojen siirto ja integrointi Almalta ei sujunut niin näppärästi kuin suunnittelimme. Jakotiedoissa on ollut virheitä, mikä on hidastanut jakelua ja johtanut virheisiin. Toinen syy on työvoimapula. Vaikka jakajatilanne on parantunut tammikuusta, emme ole vieläkään tavoitetilassa.

Suurella osalla tilaajista jakelu on toiminut normaalisti, mutta toisaalta tietyillä alueilla kuten Länsi-Tampereella ongelmat ovat olleet erityisen pahoja. Miksi yksittäisten piirien kuntoon saaminen on niin vaikeaa?

– On alueita, kuten Länsi-Tampere, jonne rekrytointi on vaikeaa. Syy on esimerkiksi se, etteivät työntekijät halua matkustaa hirveän pitkiä matkoja.

Jakajia ei ole ollut tarpeeksi. Paljonko vielä puuttuu, ja montako saatte rekrytoitua viikossa?

– Tarvitsemme edelleen 45 jakajaa lisää. Alkutilanteessa päätimme palkata 80 uutta jakajaa. Olemme nyt palkanneet 72 jakajaa, mutta samaan aikaan osa on lopettanut työt. Rekrytoimme nyt noin 20 jakajaa viikossa. Normaalin vaihtuvuuden jälkeen jakajia on joka viikko karkeasti 10 enemmän kuin edeltävällä viikolla.

Kuinka pian tilanne tulee normaaliksi?

– Uskomme, että työvoimatilanne on tavoitteen kaltainen maaliskuun lopulla. Tammi-helmikuun vaihteessa olimme parantaneet myöhäänjaossa joulukuun tasolle. Maaliskuussa sen on oltava jo tätä selvästi parempaa. Tämä voidaan saavuttaa, vaikka työvoimatilanne ei olisi täysin kunnossa.

Jakelun ongelmat ovat olleet Postin tiedossa koko alkuvuoden, ja parannuksia on luvattu. Mikä on nyt muuttunut niin, että voimme luottaa lupauksiin?

– Uudet työkalut ovat jakajille joka yö tutumpia, jolloin niiden käyttö nopeutuu. Myös työvoiman saanti helpottuu koko ajan. Viime viikolla rekrytointia tehtiin myös ständeillä esimerkiksi Ratinassa, Koskikeskuksessa ja Lielahdessa. Vaikeilla jakelualueilla on tehty erityistoimenpiteitä, kuten haettu alihankkijoita hoitamaan jakelua.

Jakelun päivystysnumeroon on saanut jonottaa liian kauan, ja numerossa kuultava nauhoite on turhauttava eikä ajan tasalla. Mitä asialle tehdään? Millaiset vastausajat ovat tavoitteena ja milloin pääsette niihin?

– Jonotusaika on jo lyhentynyt keskimäärin minuuttiin ja 10 sekuntiin. Tavoite on, että jonotusaika on alle minuutin. Raportointia on parannettu palvelunumerossa. Nauhalta voi nyt kuunnella jakelutilanteen. Tavoite on, että vähintään 85 prosenttiin puheluista vastataan. Se tarkoittaa, ettei soittaja hermostu odottamiseen ja katkaise linjaa sitä ennen. Tähän tavoitteeseen on nyt päästy.

Pelkkä palvelunumero ei yksinkertaisesti riitä nykyaikana, jakelutietoa pitää saada myös verkosta. Milloin se onnistuu?

– 19.3. alkaen oman lehden jakelun valmistumista voi seurata ja reklamoida Omapostin selainversiossa. Huhtikuun alusta alkaen sama onnistuu myös Omaposti-mobiilisovelluksessa. Omapostiin on luotava tunnukset. Ensimmäisellä kerralla palveluun tunnistaudutaan pankkitunnuksilla. Palautteenanto muuttuu siis näppärämmäksi ja nopeammaksi. Uudistuksen jälkeen ei tarvitse enää jonottaa palvelunumerossa.

Mitä sanottavaa teillä on Aamulehden tilaajille, joilta lehti on toistuvasti puuttunut?

– Pyydän anteeksi erityisesti toistuvasti samoille alueille kohdistuneita jakeluhäiriöitä. Kiitän Aamulehden lukijoita kärsivällisyydestä ja pyydän sitä vielä maaliskuun loppuun. Olemme todella sitoutuneet asian korjaamiseen. On tärkeää, että lehti on toimitettu tilaajalle ajallaan.

Toimi näin, jos lehti puuttuu

Aamulehti

Jos lehti on myöhässä, puuttuu tai on virheellinen, ota yhteys Postin jakelupäivystykseen numeroon 020 451 5523 (pvm/mpm). Palveluajat ovat arkisin kello 6–16, viikonloppuisin kello 6–12. Puhelun alussa on nauhoitettua jakelutietoa, mutta nauhan jälkeen ihminen vastaa. Ole kärsivällinen.

Osoitteenmuutoksen, jakelunkeskeytyksen, uuden tilauksen, lehti-ilmoituksen tai esimerkiksi laskun eräpäivän siirtämisen voit tehdä verkossa osoitteessa asiakaspalvelu.almamedia.fi.

Muissa tilaukseen liittyvissä asioissa, tai jos muutoksen teko verkossa ei onnistu, auttaa asiakaspalvelu numerossa 010 665 8102 (0,084€/min) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@almamedia.fi.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut