Uusi kirjasto aukeaa Vesilahdelle - Pirkanmaa - Aamulehti

Kirjastovirkailijalla oli onnen päivä – muuttokuorma Vesilahden uuteen kirjastoon meni jo

Vesilahden kirjaston vastaava kirjastovirkailija Marjo Höyssä elää nyt kauan odottamiaan päiviä. Vesilahden uusi kirjasto avaa ovensa toukokuussa.­

20.3.2018 20:10

Vesilahden vastaavalla kirjastovirkailijalla Marjo Höyssällä oli viime viikon maanantaina hieno aamu. Hän ajoi silloin ensimmäisen muuttokuorman perässä Vesilahden uuteen kirjastoon.

–Että minä nautin siitä hetkestä. Uuden kirjaston rakentamisesta puhuttiin jo silloin, kun tulin Vesilahden kirjastoon vuonna 2001.

Nyt uusi kirjasto on totta. Se seisoo Vesilahden kirkonkylään johtavan Rautialantien varressa ja avaa ovensa toukokuussa. Ulkoseinät ovat tummahkoa puuta, sisätiloissa sinisen sävyt peittävät seiniä ja korkealle kohoavaa kattoa. Suurten ikkunaruutujen ansiosta talo on valoa tulvillaan.

Vesilahden kunnan sivistysjohtaja Mika Seppänen katselee tyytyväisenä ympärilleen. Hän pohtii jo, mihin kirjaston oleskelunurkkauksista hän vie kahvikuppinsa ja pystyttää työpisteensä.

Etätyö ja opiskeleminen ovat kirjastossa nyt mahdollisia muillekin. Uusi kirjasto ei ole vain paikka lainata kirjoja, vaan siitä halutaan tehdä ihmisten ja erilaisten ryhmien kohtaamispaikka, kokoustila ja kunnan info- ja matkailupiste. Sieltä voi varata työskentelytilaa, lainata liikuntavälineitä ja pyytää läppäriä käyttöönsä. Liukuovien ja siirreltävien kalusteiden avulla kirjasto muuntuu monenlaiseen käyttöön.

Katso, miltä Vesilahden upouudessa kirjastossa näyttää:

Vesilahden uudesta kirjastosta tulee myös omatoimikirjasto. Se tarkoittaa, että kirjastokortin avulla sinne pääsee lainaamaan kirjoja ja kokoustamaan silloinkin, kun henkilökunta ei ole paikalla.

Kirjastoon tulee myös äänieristetty huone. Siellä kävijät voivat harjoitella esimerkiksi digitaalisten rumpujen tai pianon soittamista.

Vesilahden uusi kirjasto on suurten ikkunoiden ansiosta valoisa.­

"Onko meillä tällainenkin kirja?"

Kirjahyllyt tulivat Vesilahden uuteen kirjastoon viime viikolla, ja virkailijat alkoivat järjestelmällisesti täyttää niitä kirjoilla ööstä aahan. Huonokuntoisia, niukasti lukijoita kerääviä tai vanhentunutta tietoa sisältäviä kirjoja on myyty muuton edellä pois. Uuteen kirjastoon muuttaa noin 40 000 nidettä.

–Onko meillä tällainenkin kirja? Vastaava kirjastovirkailija Marjo Höyssä naurahtaa, että tämä huomio on monta kertaa tullut kirjaston väkeä vastaan muuttoa tehtäessä.

–Vesilahden kirjaston ei ole tarkoitus ylpeillä kirjojen määrällä, vaan laadulla. Ne kirjat, joita Vesilahden kirjastossa ei ole, saa tilattua Piki-järjestelmän kautta Pirkanmaan muista kirjastoista, sivistysjohtaja Seppänen sanoo ja kertoo, että Vesilahti haluaa panostaa eritoten lastenkirjallisuuteen. Valintaa perustellaan sillä, että asukaslukuun suhteutettuna Vesilahdella on seudun kunnista eniten lapsia ja nuoria.

Kirjasto seisoo nuorisotalon, koulun ja päiväkodin läheisyydessä. Seppänen kertookin kunnassa suunniteltavan aiempaa tavoitteellisempia yhteistyömuotoja koululuokkien ja päiväkotien kanssa niin, että yhteistyö nivoutuu uusiin varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmiin.

Vesilahden sivistysjohtaja Mika Seppänen kertoo, että kunta haluaa panostaa erityisesti lastenkirjallisuuteen.­

"Kirjastoon shoppailemaan"

Kirjako muka poissa muodista? Ei ole, jos kysyy Vesilahden vastaavalta kirjastovirkailijalta Marjo Höyssältä.

–Monet ihmiset rakastavat kirjoja. Meiltä on paljon varmisteltu, että tuleehan uuteen kirjastoon oikeita kirjoja eikä vain sähköisiä. Voin luvata, että uudesta kirjastosta saa molempia. Haluamme, että ihmiset voivat tulla kirjastoon vähän kuin shoppailemaan ja tekemään uusia kirjalöytöjä.

Vesilahden kirjaston valmistuminen viivästyi yli puoli vuotta, koska kunnan oli otettava työmaa urakoitsijalta haltuun.­

Valmistuminen myöhästyy

Vesilahden uusi kirjasto avaa ovensa toukokuussa. Kirjaston nimestä on kunnan sivuilla käynnissä nimikilpailu 20.3. asti.

Kirjaston rakentaminen maksaa noin 2 miljoonaa, josta valtio maksaa hieman alle puolet.

Kirjaston piti olla valmis jo viime elokuussa, mutta urakoitsija ei pystynyt tekemään taloa valmiiksi. Näin ollen kunta otti työmaan haltuunsa ja rakentaa aliurakoitsijoiden kanssa kirjaston valmiiksi.

Entisissä eläinlääkärin tiloissa sijainneen Vesilahden vanhan kirjaston tilat eivät enää olleet ajanmukaiset.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?