Omakotirakentajille tarjotaan aiempaa pienempiä tontteja. - Pirkanmaa - Aamulehti

Marttilat muuttavat pian omaan taloon – Vesilahti puhaltaa pienemmillä tonteilla uutta henkeä omakotirakentamiseen

Rauhallisuus ja turvallisuus olivat yksi tärkeä syy sille, miksi Marjaana ja Jari Marttila päättivät rakentaa talon Vesilahdelle. –Täällä voi hyvillä mielin olla omassa kodissaan ja liikkua kaduilla, Ennin ja Alinan (sylissä) vanhemmat tuumivat.­

21.3.2018 9:10

2,5-vuotias Enni Marttila astelee Kuoma-jalkineissaan yli huoneen ja asettuu poseeraamaan hennon vaaleanpunertavaa seinää vasten. Tästä tulee hänen huoneensa.

Kun Ennin vanhemmat Marjaana ja Jari Marttila viime kesänä katselivat taloluetteloita, ajatus omasta talosta tuntui heistä vielä kaukaiselta. Nyt perheen omakotitalo Vesilahden Ämmänhaudanmäen asuinalueella on viittä vaille valmis. Muuttamaan Marttilat pääsevät toukokuussa.

Vaikka naapurusto on täynnä uusia taloja, omakotitalojen kiihkein rakennusbuumi on laantunut Vesilahdella, kuten muissakin kehyskunnissa. Vaivaton kerrostaloasuminen Tampereen kaltaisissa keskuskaupungeissa kasvattaa suosiotaan.

Vesilahti haluaa nyt reagoida tähän muutokseen. Kunnanhallitus hyväksyi viikko sitten Lempäälän rajan tuntumassa olevan Virolaisen alueen kahden rivitalotontin muuttamisen pientalotonteiksi. Tontit pilkotaan noin 1 000 neliön pientalotonteiksi, kun aiemmin Vesilahti on myynyt omakotirakentajille noin 1 500 neliön tontteja.

–Huomasimme messuilla keväällä, että pienemmille tonteille on kovasti kysyntää. Pienellekin pihalle saa halutessaan palan nurmikkoa tai ellei halua, siihen voi rakentaa terassin päälle, Vesilahden kunnan kehitysjohtaja Ismo Korhonen perustelee.

Isompia pientalotontteja Vesilahden kunnalla ja yksityisillä on kaupan Äijänhaudanmäen ja Suomelan asuinalueilla. Näille tonteille saa rakentaa noin 250 neliön taloja.

–Moni ajattelee, että jos on iso tontti, pitää olla iso talo, mutta kun talon hinta nousee yli 300 000 euron, into loppuu. Nyt ajatuksena on tarjota pienempiä tontteja, joihin voi tehdä esimerkiksi 150 neliön talon.

Enni Marttila saa pian oman huoneen, kun perheen uusi talo valmistuu Vesilahdelle.­

Muuttoaalto on laantunut

Omakotirakentamisen suosion väheneminen jo näkyy Vesilahden asukasluvussa. Vuosina 2000–2015 tämän pienen kunnan asukasmäärä kasvoi paljolti omakotirakentajien ansiosta yli 30 prosenttia alle 3 500 asukkaasta lähes 4 500 asukkaaseen.

Nyt kasvu on taittunut laskuun. 2010-luvun alkuvuosina piskuisen kunnan asukasluku kasvoi parhaina vuosina yli 50 ihmisellä, mutta vuonna 2016 se jo väheni 27:llä ja oli viime vuonnakin ennakkotietojen valossa miinusmerkkinen.

Kun kiivaimpina rakentamisen vuosina Vesilahti myönsi vuosittain yli viisikymmentä rakentamislupaa omakotitaloille, viime vuonna niitä myönnettiin parikymmentä.

Vaikka kaupungistuminen voimistuu ja monet haluavat asua tiiviimmin lähellä keskustaa, kehitysjohtaja Ismo Korhonen uskoo silti aina olevan heitäkin, jotka haluavat asua omakotitalossa väljästi ja maaseutumaisemmin.

–Nyt monet haluavat oikeasti syrjään ja rauhaan, kaava-alueen ulkopuolelle.

"Kerrostalosta on vaikea lähteä liikkeelle lasten kanssa"

Marjaana ja Jari Marttila valitsivat omakotitontin Vesilahdelta, koska he ovat asuneet siellä suurimman osan elämästään ja heidän vanhempansa asuvat lähellä. Tärkeä vetovoimatekijä oli sekin, että Jari on vapaapalokuntalainen Vesilahden VPK:ssa.

–Olisimme silti voineet katsoa tonttia muualtakin, Marttilat kertovat.

He arvostavat sitä, että heidän kotinsa on lähellä koulua ja kauppoja, ja heillä on isohko piha.

–Olisi meille kelvannut alle tuhannenkin neliön tontti, sillä en ole mikään viherpeukalo, mutta onhan se ihanaa, että on vähän isompi tontti ja lapsille liikkumatilaa, Marjaana Marttila sanoo.

Marttilat olisivat kelpuuttaneet kodikseen myös rivitalon, mutta kerrostaloon he eivät halunneet lasten kanssa asumaan.

–On eri asia lähteä lasten kanssa puhdistamaan autoa lumesta omakotitalosta kuin kerrostalon neljännestä kerroksesta.

Vesilahden kunnan kehitysjohtaja Ismo Korhonen uskoo aina löytyvän heitäkin, jotka haluavat muuttaa maalle. –Nyt monet haluavat oikeasti syrjään ja rauhaan, kaava-alueen ulkopuolelle.­

Ikäihmisille ei löydy asuntoja

Vesilahti varautuu nyt tarjoamaan paitsi aiempaa pienempiä pientalotontteja, myös omakotiasumista monimuotoisempaa asumista.

–Olemme huomanneet, että meillä ei ole tarjota omakotitaloistaan luopuville ikäihmisillemme asuntoja, vaan he joutuvat lähtemään esimerkiksi Lempäälään, kehitysjohtaja Korhonen sanoo.

Kunnan tavoitteena on nyt saada kunnan keskustaan rivitaloja tai pienkerrostaloja, joissa voidaan tarjota palveluasumista tai ainakin esteettömiä asuntoja ikääntyneille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?