Työttömien määrä laski Pirkanmaalla yli 20 prosenttia vuodessa – Katso kuntasi työttömyystilanne - Pirkanmaa - Aamulehti

Työttömien määrä laski Pirkanmaalla yli 20 prosenttia vuodessa – Katso oman kuntasi työttömyystilanne

TE-palveluiden piiriin kuuluvien määrä nousi vuodessa. Helmikuussa 2018 erilaisiin TE-hallinnon toimenpiteisiin osallistuvien määrä nousi 900 henkilöllä Pirkanmaalla.

21.3.2018 6:30

Työttömien työnhakijoiden määrä laski yli 20 prosenttia viime vuodesta koko Pirkanmaalla. Samalla työpaikkojen määrä nousi selvästi, ja uusia työpaikkoja oli vuoden 2017 aikana enemmän kuin viimeisen 10 vuoden aikana vuoden ajanjaksolla. Pirkanmaalla etenkin palvelualat, rakentaminen ja teollisuus ovat kasvussa.

Vuoden 2018 helmikuussa työttömiä työnhakijoita oli yhteensä hieman yli 26 200, mikä on yli 7 600 vähemmän edellisvuoden helmikuuhun verrattuna. Asia selviää Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä TE-palveluiden työllisyyskatsauksesta.

Pirkanmaalla on ollut pitkään suurempi työttömyysprosentti kuin koko maassa keskimäärin, mutta nyt Pirkanmaa onnistui kuromaan kuilua kiinni. Helmikuussa työttömyysaste oli Pirkanmaalla 10,7, kun koko maan työttömyysaste oli 9 prosenttia.

Valtakunnallisesti verrattuna Pirkanmaan työttömyyden lasku oli valtakunnan kärkitasoa. Pirkanmaan alueista etenkin Tampereella pitkäaikaistyöttömyys ja rakennetyöttömyys ovat yhä haasteita.

Noin seitsemän prosenttia työllistyneistä työllistyi yksityiselle sektorille. Työvoimakoulutuksessa olevien määrä taas laski noin 22 prosenttia. Kuntouttavan työtoiminnan ja omaehtoisen opiskelun määrä nousi vuodessa 12 prosenttia, ja niiden piiriin kuului helmikuussa yli 900 henkilöä. Työllisyyskatsauksessa katsottiin, että asia kuvaa työvoiman aktiivisuutta. Työttömyyspalveluihin osallistui Pirkanmaalla yhteensä 13 458 henkilöä.

Muutos yli 56 prosenttia

Joissakin kunnissa työttömien työnhakijoiden määrä laski vuodessa yli neljänneksen ja esimerkiksi Punkalaitumella muutos vuoden aikana oli 56 prosenttia. Reilusti yli kymmenessä Pirkanmaan kunnassa muutos oli yli neljänneksen eli 25 prosenttia.

Sukupuolten välinen ero työttömyystilastoissa kasvoi, sillä kaikista työttömistä työnhakijoista miehiä oli nyt 55 prosenttia. Raportissa asiaa selitettiin muun muassa sillä, että perinteisesti miesvaltaiset alat eivät vedä lisätyövoimaa tai yritykset eivät löydä töihin sopivia henkilöitä. Suurin osa kaikista työttömistä on keskiasteen koulutettuja, mutta kaikissa koulutusasteissa työttömyys kuitenkin laski.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut