”Kaikkia vaan nauratti ja nolotti” – Nuoret kertovat itse, miten kuukautisista pitäisi puhua

Linnainmaan koulun nuoret ovat sitä mieltä, että kuukautisista pitäisi puhua paljon nykyistä avoimemmin. ”Itselle menkat ei ole aiheena vaikea, mutta joillekin voi olla.”

”Menkoista pitäisi koulussa puhua paljon enemmän, sillä kotona siitä keskustelu on aika lailla erilaista”, toteaa Sofiina Siitarinen, toinen vasemmalta. Kuvassa nuoret vasemmalta oikealle: Aisla Pentikäinen, Sofiina Siitarinen, Ariel Lehtelä, Haiyue Geng, Oliver Saari, Sofia Lojas, Veera Turunen ja Leea Saarela.

Tamperelaisen Linnainmaan koulun nuoret eivät kiertele ja kaartele, kun heidän kanssaan puheenaiheena on kuukautiset. Miltä menkat tuntuvat tai muuttavatko kuukautiset jotain itsessä?

13-vuotias Sofiina Siitarinen: ”Nyt menkkoja hävetään ja piilotellaan”

”Menkat eivät onneksi ole kauhean kipeitä, mutta minua itkettää ja ärsyttää kaikki. Olen tunteellinen, olen aina ollut. Kun kuukautiset ekan kerran alkoivat, olimme Islannissa. Olin aivan paniikissa enkä tiennyt yhtään, mitä teen.

Menkoista voisi puhua ihan joka paikassa todella paljon enemmän, koska nyt menkkoja hävetään ja piilotellaan. Koulussa kävisin keskusteluja silti pienemmissä ryhmissä, sillä osa ei varmasti ottaisi tosissaan, jos puhuisi menkoista koko luokan kesken.

Jos joku vähättelee menkkoja ja niihin liittyviä tuntemuksia, ottaisin sen loukkaavana. Silti samalla miettisin, että olenko itse ylireagoinut omia tuntemuksiani tai onko minussa jotain vikaa tässä kohtaa.”

16-vuotias Leea Saarela: ”Moni kamppailee asian kanssa”

Leea Saarela on tyytyväinen, että ei ole kohdannut kuukautisten väheksyntää. ”Väheksyminen on todella loukkaavaa, sillä menkat pitää ottaa tosissaan.”

”Olisi välillä helpompi, jos menkkoja ei olisi. Kuukautiset on lisävaiva ja vaikeuttavat elämää, kun pitää miettiä esimerkiksi sitä, voiko osallistua koululiikuntaan. Menkat on ihan todellinen asia ja todella moni kamppailee asian kanssa ja kokee vaikeita kipuja.

Ensimmäiset menkat alkoivat lomamatkalla: oli aika kamalaa, sillä en osannut yhtään odottaa, että ne alkavat. Menkat on minulle oikeasti iso ja pelottava muutos, eräänlainen shokki. Ei tullut yhtään sellainen tunne, että nyt olen nainen. Päinvastoin, taisin olla enemmän tyyliin argh!

Koulussa olemme aika vähän puhuneet kuukautisista ja ne tilanteet ovat olleet vaivaannuttavia: kaikkia vaan nauratti ja nolotti. Onneksi tietoa löytyy netistä, ja tiesin menkoista jo paljon ennen kuin ne alkoivat. Harvoin menkat on etusivun juttuna lehdessä, mutta saisi olla paljon enemmän ja avoimempia juttuja.”

15-vuotias Veera Turunen: ”Ei pitäisi olla lainkaan tabu”

”Joskus harmittaa, kun on tärkeä ja kiva meno ja sitten huomaa kalenterista, että silloin on menkat. Sitten pitää vähän miettiä uudestaan”, toteaa Veera Turunen.

”Minulle menkat on ollut aika helppo asia, sillä minulla ei ole ollut pahoja kipuja tai mitään. Ekat menkat alkoivat vähän yllättäen – nipisti mahasta ihan eri tavalla kuin koskaan ennen. Olin jo osannut varautua jollain tasolla, joten oli oikeastaan jopa vähän helpotus: todella monella kaverilla oli jo alkanut kuukautiset. Olin oikeastaan jopa onnellinen. Minulle tuli ehkä vähän ”vanhempi” olo, sellainen, että en ole enää mikään pikkulapsi.

Toivon, että mahdollisimman moni myös miesoletetuista oppisi ymmärtämään menkkoja. Heidän on helppo olettaa jotain ja aliarvioida kipuja, koska he eivät osaa eläytyä meidän tilanteeseemme. Menkkojen ei pitäisi olla lainkaan tabu eikä niitä pidä missään nimessä piilotella.

Totta on, että joistakin asioista voi olla helpompi puhua ”tyttöjen kesken” tai pienemmässä porukassa. Joka tapauksessa poikien olisi hyvä näistä tietää, kuunnella ja ymmärtää, sillä aihe tulee heillekin iholle kyllä jossain vaiheessa.”

15-vuotias Oliver Saari: ”Puheenaihe muiden lomassa”

Oliver Saari tiesi, että menkat voisivat alkaa koska vaan ja oli varautunut ja valmis. ”Kun ne sitten lopulta alkoivat, olin samalla helpottunut, mutta en ensin kehdannut sanoa mitään, yritin istua hankalasti ja peitellä asiaa.”

”Transsukupuolisuuden vuoksi menkat tuntuvat välillä vähän hankalilta. Minua ainakin sattuu ihan hirveästi ja on kuumemainen olo ja veto ihan pois, enkä jaksa tehdä mitään. Onneksi voi ottaa särkylääkkeitä ja syödä suklaata – ei ole pakko kärsiä tai kestää.

Minulla on avoimet välit kavereiden kanssa ja kuukautiset on puheenaihe muiden lomassa. Päinvastoin, voin pyytää kavereita esimerkiksi katsomaan, että onko tullut vuotoa läpi. Tai voin poikapuolisille kavereille mainita, että on menkat ja pyytää särkylääkettä. Haluaisin, että menkkoihin liittyvä puhe olisi avoimempaa, mutta en itse halua asettaa toista kiusalliseen asemaan. Itselle menkat ei ole aiheena vaikea, mutta joillekin voi olla.”

15-vuotias Sofia Loijas: ”Toivon, että varsinkin pojille puhuttaisiin menkoista”

Sofia Loijas muistaa, kuinka kuukautisista on koulussa puhuttu niin, että tytöt ja pojat on erotettu toisistaan. ”Pojat eivät kauheasti tiedä menkoista. Ne vain naureskelee kun meihin sattuu.”

”Kun menkat alkoivat, mikään minussa ei muuttunut, mutta silti kaikki muuttui. Menin vessaan ja olin, että ei hemmetti. Kysyin äidiltä, että mikä homma. Itse en halua olla vielä nainen, ajatus on pelottava. Ensimmäinen kerta suojia ostamassa jännitti ihan todella paljon enkä tiennyt, mitä tehdä. Isän kanssa oli jostain syystä noloa, mutta ei enää.

Toivon, että varsinkin pojille puhuttaisiin menkoista, että he ymmärtäisivät meitä paremmin. Menkat tuntuu kuulemma samalta kuin kiveksille potkaisu. Jos minulla on kipuja, tuntuu siltä, että teen kuolemaa.

Menkat ei ole hirveästi vaikuttanut elämään ja yritän elää ihan normaalisti ja hyväksyä asian. Menkat on vähintään kerran viikossa kavereiden kanssa puheenaiheena.”

12-vuotias Haiyue Geng: ”Ei ole naurun asia”

”Minua sattui kerran koulussa menkat niin paljon, että aloin itkemään. Se oli noloa,” muistelee Haiyue Geng.

”Menkkojen alkaminen oli outoa! Kuukautiset on minusta tosi ärsyttävät, vaikka ne eivät tuo minulle mitään erikoista olotilaa. Tavallaan tuntui naiselta ja ihan kivalta, mutta olin todella pitkään meidän luokan ainoa tyttö, jolla oli menkat alkaneet.

Minua suututtaa, jos joku väheksyy minun tuntemuksiani. Menkoista pitäisi puhua enemmän ja myös pojille, jotta he ymmärtäisivät, ettei ole kiva nauraa tai kiusata. Ei ole naurun asia, jos tulee läpi tai jotain.”

13-vuotias Aisla Pentikäinen: ”Koulussa on kerran puhuttu menkoista”

Aisla Pentikäinen ei ensin edes uskonut, että hänen kuukautiset alkoivat: ”Luulin, että on ihan jotain muuta.”

”Jos joku sanoisi minulle, että ne on vain menkat, suuttuisin. Kuukautisista tulee maha todella kipeäksi enkä pysty tekemään oikein mitään, kun sattuu niin paljon. Samaan aikaan joku luulee, että menkat ei ole paha juttu lainkaan, joten tulee väkisinkin sellainen olo, että olenko minä se, joka ylireagoi. Mutta en ole.

Koulussa on kerran puhuttu menkoista, joten voisi puhua paljon enemmän ja avoimemmin. Kun menkat alkoivat, olin vähän shokissa, koska olihan se vähän outoa. En oikein tiennyt miten olisin reagoinut, mutta nyt olen jo tottunut.”

14-vuotias Ariel Lehtelä: ”Aiheena nolo ja ahdistava”

Ariel Lehtelä myöntää, että tieto siitä, että menkoista voi koska vaan kääntyä koulun terkkarin puoleen, helpottaa. ”Terkalta saa aina siteitä ja särkylääkettä.”

”Kaikilla kavereilla on jo menkat alkanut, niin on alkanut ärsyttää, kun itsellä ei. Samalla olen iloinen, etten ole vielä joutunut kärsimään. Olen kyllä koko ajan varautunut ja valmistautunut asiaan.

Itse en tykkää tästä aiheesta puhua isoissa porukoissa. Menkat on aiheena nolo ja ahdistava, joten on kivempi puhua tyttöjen kesken ja niin, että kaikki pojat menisivät muualle.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut