Kävimme Tampereen Kaarilan koulussa katsomassa, miten henkilökunta valmistautuu kouluvuoden aloitukseen – ”Monen asian hoito helpottuu, kun oppilaat jäävät kesälomalle”

Kouluvuosi on vasta alkamassa, mutta kesän aikana koulussa on tapahtunut paljon. Yksi tällainen asia on koko koulun siivous lattiasta kattoon. Myös vahtimestari, koulusihteeri, rehtori ja apulaisrehtori ovat jo töissä - jännittääkö heitä koulun aloitus?

Pirkanmaan Voimian Julianna Kangas (vas), Johanna Uusi-Vehkonen ja Mari Lehti hoitavat Kaarilan koulun siisteysasiat kohdilleen sinä aikana kun talo on tyhjillään. ”Siisteys ja ruokalan toimivuus on isoja asioita koulun viihtyvyyden kannalta. Siksi tämä on myös itselle erittäin tärkeää työtä”, kertoo Johanna Uusi-Vehkonen.

6.8. 8:45

Koulun ovet menivät kiinni kevätjuhlan jälkeen. Seuraavan kerran niitä ei kuitenkaan avata keskiviikkona 10. elokuuta, vaan jo viikkoa ennen oppilaiden tuloa ainakin Kaarilan koulussa käy melkoinen kuhina. Pirkanmaan Voimian työntekijät ovat kesän aikana tehneet isot perussiivoukset ja laittaneet koululuokat ja käytävät kuntoon.

”Tervetuloa siistiin kouluun”, toteaakin Johanna Uusi-Vehkonen Voimiasta.

Isoihin luokkiin ei pääse niin hyvin koulun toimintakaudella kuin talon ollessa tyhjillään, joten jokainen luokkahuone on siivottu rauhassa lattiasta kattoon.

Mari Lehti siistii tyhjiä Kaarilan koulun käytäviä koneellisesti. Lattianhoitokone ei ole mikään hiljainen laite.

Mari Lehti arvioi, että yhteen luokkahuoneeseen menee likaisuudesta riippuen melkein päivän verran kun tehdään kunnolla ja rauhassa.

”Oppilaat eivät ehkä huomaa kesän jälkeen esimerkiksi sellaista asiaa, että ikkunat on pestynä, mutta kyllä he siisteyttä arvostavat.”

”Juuri näin! Hei eivät ehkä tosiaan huomaa kun on siistiä, mutta huomaavat jos ei ole”, Julianna Kangas jatkaa.

Ruokasalissa puhtaat pöydät odottavat oppilaita syömään. Mari Lehti (vas) ja Julianna Kangas eivät huolehdi vain koulun siisteydestä vaan myös ruokala ja keittiö kuuluvat Pirkanmaan Voimialle.

Pirkanmaan Voimia huolehtii myös koulun keittiöstä. Ruokalan tilaukset on jo tehty ja osa jo saapunutkin.

”Ensimmäisenä koulupäivänä tarjolla on broilerpyöryköitä”, Julianna Kangas tietää kertoa.

Kesän aikana on vaihdettu myös kylmälaitejärjestelmä. Sekään ei olisi helppo homma kouluvuoden aikana.

”Kaikki alkaa olla valmiina. Enää puuttuvat oppilaat. Itse ainakin odotan, että he saapuvat ja tulee eloa taloon. Koululaiset kuuluvat kouluun ja heitä varten täällä ollaan”, tiivistää Johanna Uusi-Vehkonen kolmikon ajatukset.

Vahtimestari Jari Laine myöntää jollain tavalla kuuluvansa Kaarilan koulun kalustoon ja tehtäviin kuuluukin paljon sellaista, jota moni pitää itsestäänselvänä asiana, kuten koulukirjoista huolehtiminen.

Vahtimestari hoitaa asiat kuntoon

Vahtimestari Jari Lainetta odottaa yllätys koulun pohjakerroksessa.

”Jaa, täällä onkin vielä yksi lavallinen kirjoja. No, ne täytyy tässä vielä käydä läpi, laskea ja tarkistaa.”

Laine on toiminut Kaarilan koulun vahtimestarina jo 12 vuotta, mutta on ollut sairaslomalla polvileikkauksen takia ja palaa työmaalle kahdeksan kuukauden tauon jälkeen.

”Pitää vahtimestariakin välillä huoltaa. Onpas kyllä kiva tulla itsekin takaisin kouluun!”

Vahtimestari tarkistaa vielä ennen kouluvuoden alkua koulukirjojen lisäksi kaikki luokkatilat kuntoon. Hän katsoo, että pulpetteja on oikea määrä ja vastaa muutenkin siitä, että kaikki toimii.

”Paljon minulle kuuluu juoksevia asioita, kaluston huoltoa ja avaimien kirjaamista.”

Vielä on koulun portaikossa hiljaista. Vahtimestari Jari Laine kulkee päivän aikana monen monta kertaa portaat ylös ja alas.

Yhdestä asiasta Laine haluaa heti muistuttaa oppilaita koulun jälleen alkaessa.

”Muistetaanpas taas laittaa roskat sinne minne ne kuuluvat, eli roskiin niin sisällä kuin ulkonakin.”

Kouluvuoden aloitus ei Lainetta jännitä, vaan hän kovasti odottaa jälleen näkevänsä mukavia oppilaita. Laine myöntää, että hän tietää miltä oppilaista tuntuu kouluaamuina.

”Minuakin väsyttää aamuisin kovasti, joten ensimmäiset aamuheräämiset voivat ottaa koville.”

Myös Ritva Sirainen on jo työpöydän takana. Kaarilan koulun uusi koulusihteeri toteaa että työnumero ei vielä tule ulkomuistista, mutta sähköposti toimii! ”Keltaisia post it-lappuja tulee varmasti paljon käyttöön!”

Koulusihteeri näköalapaikalla

Ritva Siraisen työhuoneen ikkunasta kimmeltää Vaakkolammin pinta ja sekös tuoreelle koulusihteerille sopii.

”Missä muualla on tällainen näköala?”, iloitsee Sirainen.

Koulusihteerin käytössä on toistakymmentä ohjelmaa. Siraisen ensimmäiset työpäivät ovat menneet oikeuksien haussa ja ohjelmiin tutustuessa. Kaikki on uutta, joten Sirainen myöntää, että vähän kutkuttaa, ”silleen mukavasti”.

”Olen ensimmäistä kertaa elämässäni koulusihteeri, joten tavallaan olen itsekin vähän niin kuin koulun penkillä.”

Koulusihteerin työtehtävä on tärkeä osa suurta kokonaisuutta, jotta yhteistyö koulun, oppilaiden ja vanhempien välillä sujuisi mahdollisimman jouhevasti.

”Tiimityötähän tämä on, joten aika kiva nähdä oppilaita ensi viikolla!”

Apulaisrehtori Timo Vehmasaho (vas.) ja rehtori Jari Ikola ovat olleet jo vajaan viikon verran töissä valmistelemassa Kaarilan koulua oppilaiden tuloa varten.

Tyhjä koulu helpottaa

Rehtorin ja apulaisrehtorin työhuoneita erottaa väliseinä, mutta puhe kuuluu hyvin huoneesta toiseen. Siksi Jari Ikolan ja Timo Vehmasahon yhteistyö on saumatonta. Kaksikko on palannut reilun kuukauden kesälomalta maanantaina, reilu viikko ennen koululaisia.

”Näin rehtorin näkövinkkelistä monen asian hoito helpottuu, kun oppilaat jäävät kesälomalla. Kesäkuu menee esimerkiksi minulla rekrytoinneissa ja kiinteistöhuollon organisoinnissa, joten kyllä kesälläkin riittää koulussa puuhaa, vaikka moni muuta luulee”, Ikola kertoo.

Kaarilan koulussa lukujärjestysten teko on apulaisrehtorin työsarkaa. Vehmasaho toteaakin, että kun oppilaille on saatu todistukset käteen, alkaa seuraavan lukuvuoden lukujärjestysten teko.

”Todellisuudessahan niiden suunnittelu alkaa jo paljon aiemmin, ja joulukuussahan on painotushaut ja alkuvuonna valinnaisaineet. Kesäkuu menee kuitenkin lukujärjestyksiä lopulliseen muotoon piirtäessä.”

Ensimmäiset päivät muistellaan

Ikola ja Vehmasaho toivovat koululaisten palaavan pulpettien ääreen huojentuneimmin mielin kuin parina aiempana syksynä. Korona on vaikuttanut pariin aiempaan kouluvuoteen, mutta Ikola haluaisi nähdä normaalin suomalaisen kouluarjen vihdoin koittavan.

”Lapset ja nuoret tulevat aina kouluun uteliaina ja toivon, että tuo tunne olisi läsnä tänäkin syksynä. Eikä yhtään haittaa vaikka vähän jännittää, sillä minuakin jännittää”, rehtori Ikola paljastaa.

Huppista! Oveen on jäänyt viime kevään viimeisin ruokailujärjestyslista, joten apulaisrehtori Timo Vehmasaho nappaa sen pois uuden tieltä.

Vehmasaho puolestaan myöntää, että kesäloma on tehnyt tehtävänsä ja pari ensimmäistä työpäivää ovat menneet menneitä muistellessa.

”Koululaiset luulevat, että myös rehtorilla ja apulaisrehtorilla olisi opettajien tapaan pitkä kesäloma. Itsellä ainakin aiemmasta kouluvuodesta palautumiseen vaikuttaa paljon se, mikä fiilis jää keväällä ja jääkö asioita työpöydälle kesken.”

Rehtori ja apulaisrehtori ovat jo tehneet muutamia näköhavaintoja opettajista, vaikka periaatteessa heillä ensimmäinen työpäivä on maanantaina 8. elokuuta.

”Opettajien paluu työpaikalle on persoonakohtaista: osa venyttää loman ihan loppuun asti ja osa haluaa tulla jo vähän etukäteen ainakin henkisesti orientoitumaan töiden pariin”, Ikola kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut