Terapeutti listaa vanhempien kolme häirikkötyyppiä - Perhe - Aamulehti

Vasta nelikymppisenä Nina oppi asettamaan isälleen rajat – Miksi vanhempi tukahduttaa lapsensa elämän? Terapeutti listaa kolme häirikkötyyppiä

Vanhempiensa haukkuja ja vähättelyä koko ikänsä kuunnellut Nina alkoi ymmärtää vasta nelikymppisenä, ettei hänen ole pakko sietää huonoa käytöstä. Vanhempien vallankäytöstä kirjan kirjoittanut psykoterapeutti Katriina Järvinen jakaa aikuisen lapsensa elämää häiriköivät vanhemmat karkeasti kolmeen tyyppiin. Hän myös neuvoo, kuinka jumittunut tilanne voidaan ratkaista.

Vanhemmat voivat häiriköidä aikuisia lapsiaan esimerkiksi soittelemalla jatkuvasti tai tulemalla omilla avaimilla käymään. Vaikka tarkoitus olisi hyvä, se voi kieliä esimerkiksi siitä, ettei äiti tai isä luota aikuisen lapsensa omaan arvostelukykyyn tai valintoihin elämässä.

1.8.2019 15:26 | Päivitetty 13.8.2020 10:49

Listaa minulle uupumustasi ylläpitäviä asioita, terapeutti pyysi, kun Nina hakeutui syvän uupumuksen vuoksi psykoterapiaan.

Tämä yksinkertainen kysymys onnistui avaamaan paketin, jota Nina oli koettanut pitää kasassa lapsesta lähtien.

–Koko ikäni olin yrittänyt juosta oravanpyörässä kelvatakseni isälleni, jolle mikään ei kuitenkaan ikinä riitä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut