100 vuotta sitten

"Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista tehtäväänsä, muuten kuin täysin vapaana"

100 vuotta sitten: Aamulehti kirjoitti 7.12.1917 eduskunnan esityksestä uudeksi hallitusmuodoksi, jonka mukaan Suomi on itsenäinen, riippumaton tasavalta.

Aamulehti
"Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista tehtäväänsä, muuten kuin täysin vapaana"
Markus MäättänenAamulehti

Suurena merkkipäivänä tulee Suomen kansan historiassa aina säilymään joulukuun 4. päivä. Se on meidän julkisen, virallisen itsenäisyyspyrkimyksemme ajanluvussa toinen suuri merkkikohta, jolloin on astuttu pitkä askel lähemmäksi kauneimman unelmamme lopullista toteutumista.

Ensimmäisenä virstanpylväänä tällä tiellä, joka meitä johtaa kohden oman itsemme toteuttamista, on marraskuun 15 päivä, jolloin kansamme eduskunta katsoi tilanteen kehittyneen sellaiseksi, että se julistautui tämän maan korkeimman valtiovallan haltiaksi. Se sattui ajankohtaan, jolloin sisäinen sekasortomme oli surullisimmalla asteellaan joka kiinnitti enemmän sekä meidän että myöskin ulkomaailman huomiota, kuin eduskunnan toimenpide kaikkine laajakantoisine mahdollisuuksineen. Siksipä tuo merkkitapaus meni ohi suuremmatta huomiotta, jonka se kuitenkin olisi ansainnut.

Korkeimman valtiovallan haltuunsa ottanut eduskuntamme asetti 26 pnä marraskuuta uuden hallituksen, joka jo ohjelmassaan ilmaisi ensimäisenä ja tärkeimpänä tehtävänänsä tulevansa pitämään Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamista ja turvaamista. Nyt 4:nä jouluk. tämä itsenäisyyshallituksemme antoi eduskunnalle ja sen kautta koko sen edustamalle Suomen kansalle, jättäessään m. m. esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, jonka mukaan Suomi on itenäinen, riippumaton tasavalta, julistuksen, jossa kansamme halu päästä täydelliseen riippumattomuuteen saa mahdollisimman selkeän ja miehekkään varman ilmauksen ja jossa myös viitotaan ne tärkeimmät toimenpiteet, jotka sen toteuttamisessa ensi kädessä ovat tarpeen.

"Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana," kuuluu tuon julistuksen ydin. Se on se tunnus, jonka ympärille Suomen kansa ilomielin yhtyy. "Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista tehtäväänsä, muuten kuin täysin vapaana." Sillä täytyy siis olla siihen oikeus, ja nyt on hetki koittanut sen toteutumiselle.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet