Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pääkirjoitukset

Tampereen Uros-areenalle on parasta mennä julkisilla – Pysäköintimahdollisuuksia on silti olemassa Koronatesteille on merkittävä tarve – Niihin on syytä hakeutua matalalla kynnyksellä Käynnistyvä tuloskausi voi antaa toivoa Tunnin juna olisi kaikkien aikojen ilmastoteko Globaalissa uhassa piilee bisneksen mahdollisuus Pirkanmaan matkakohteissa riittää kokemista Matkailu saa lisävauhtia, mutta ulkomaille matkaajalla on nyt iso vastuu Käyttäjät ratkaisevat, onko koronasovelluksesta hyötyä Avokätiset valtiontuet ovat riittäneet jarruvarjoksi Moni asia vaikuttaa ratikan turvallisuuteen Korona iskee kuntatalouteen viiveellä lähivuosinakin – tukea jatkettava Kesällä palveleva terveysasema kaikkien etu – Tampere näyttää mallia aukiolossa Koronakevään opit on syytä pitää mielessä Patouma asuntokaupassa saattaa purkautua – Tampereen tilanne toistaiseksi rohkaiseva Korkeakouluhakujen virheet kaatuvat nuorten päälle – Usea esimerkki kertoo, että varmuutta pitää lisätä Ruotsin virustilanne on vakava paikka – toistaiseksi ei ole syytä helpottaa matkailua naapurimaahan Hallitus vie kunnilta keinoja säästöihin sote-uudistuksellaan Tampereelle tarvitaan kipeästi lisää työpaikkoja Seuraavat viikot kertovat talouden suunnasta Toteutunut mitoitus kertoo vanhustenhoidossa todellisuuden Tampereen keskustan sotkuisuus: "Roskiksia ei tarvittaisi ollenkaan, jos ihmiset veisivät roskansa mukanaan" Tapahtumakesä peruttiin, ja alan toipuminen kestää vielä pitkään Nyt on lupa nauttia kesästä mökillä Tampereen keskustan rannat pitää saada kaikkien käyttöön Ruuan verkkokauppa heräsi muita aloja myöhemmin – todellinen tarve sai väen liikkeelle Päiväkodeille on pystyttävä tarjoamaan tilaa Tampereen keskustassa Koronarajoitusten purkaminen kannattaa aloittaa – tauti on hiipunut jo useita viikkoja Suomalaisten teknologia- ja teollisuusyritysten menestys on koronakriisissä ratkaisevassa asemassa Kasvomaskien käytöstä tarvitaan selkeä linjaus syksyyn mennessä, ennen kuin koronaviruksen mahdollinen toinen aalto iskee Asuntolainojen kysyntä lähti kovaan nousuun – Kuluttajien luottamus on nyt ratkaisevaa Tampereen keskustaa pitää yhä kehittää täysillä – Koronakriisi ei muuta kaupunkikehityksen suuntaa Matkailussa pieni ja paikallinen on nyt kaunista Hurja summa piristäisi taloutta, jos suomalaiset käyttäisivät tänä vuonna matkailueurot kotimaassa Suomen politiikka tarvitsee nyt vakautta – Kulmunin viestintäkoulutus oli kaikin tavoin kehno hankinta Työttömyyden syvin kuoppa voi olla jo takana – lomautukset eivät saa muuttua irtisanomisiksi Kuntien talouteen tärkeää helpotusta valtiolta Tampere varautuu jo koronaepidemian toiseen aaltoon – Pormestarilta edellytetään nyt erityistä vastuuta Suomi aikoo kolmella loikalla irti pandemiasta Nyt saa nauttia kesästä ja vapaudesta Pirkanmaalla – kunhan muistetaan pitää järki päässä Vaikka juhlat jäivät pieniksi, maailma on yhä pelastettava Pyöräilijöille tulee ensi viikolla uusia oikeuksia - moni on odottanut näitä jo vuosia Tampereesta tulee tänä kesänä terassikaupunki, ja sillä on valtava taloudellinen merkitys Nyt on tärkeää, että oireilevat testataan Tarastenjärven alueella luodaan nyt tulevaisuutta Raitiotie etenee Tampereella vauhdilla Tampere esittää mittavia uusia elvytyshankkeita – toisivat useita piristyksiä kaupunkikuvaan Pirkanmaa on ollut epidemiassa mallioppilas Tampereen ravintolat odottavat pikaista apua – Lopputulos on nyt kaupungin tahdosta kiinni Hammaslääkärikäyntien romahduksella voi olla ikäviä seurauksia – Nyt on taas aika hoitaa hampaita Pörssikurssit huitelevat ihan eri maailmassa kuin yritysten tulokset – näin ei voi jatkua kauan