Kenen asia on, jos vyötärölle kertyy makkara?

Pääkirjoitus: Mitä tapahtuisi, jos sokerin syönnistä tehtäisiin sosiaalisesti paheksuttua ja vaarallista? Jos karkkipussi olisi väritön ja varustettu varoituksella?

Merja Ojala / Alman arkisto
Kenen asia on, jos vyötärölle kertyy makkara?

Kenen syy on, jos makkarasta kertyy vatsamakkara?

Aamulehti

On päässyt taas kertymään noita kiloja.

THL:n Finterveys 2017 -tutkimuksen mukaan lihavuus on Suomessa yhä yleisempää. Lihavuudella tarkoitetaan, että painoindeksi on 30 tai yli.

Vuonna 2011 työikäisistä eli 30–64-vuotiaista miehistä 24 prosenttia oli lihavia. Vuonna 2017 luku oli jo 27. Naisten osalta lihavuus oli kasvanut 22 prosentista 26 prosenttiin.

Lihavuus on yhteiskunnan tasolla ongelma, sillä se on osallisena erilaisiin sairauksiin, joiden hoitaminen maksaa. THL on arvioinut, että Suomen terveysmenoista 1,7–4 prosenttia aiheutuu lihavuudesta.

Esimerkiksi sokerivero pullahtaa keskusteluun tasaisin väliajoin, samoin elintarvikepakettien varoitusmerkinnät. Mutta mitä yhteiskunnan pitäisi tehdä, jos se todella kiihkeästi haluaisi saada sokerin ja rasvan kulutuksen laskuun?

Verrataan ajatusleikkinä "mässyttelyä" toisiin yhteiskunnan terveysvihollisiin eli alkoholiin ja tupakointiin.

Alkoholin myyntiä ja mainontaa on Suomessa yhä rajoitettu tarkoin, vaikka myyntiä juuri vapautettiinkin. Kaljaa saa vain 18-vuotias eikä alkoholimainontaa saa esittää televisiossa aikavälillä 7–22.

Alkoholin käytössä on toki siirrytty sallitumpaan suuntaan. Viinitietämys on jopa ihailun aihe.

Tupakointia sen sijaan on rajattu koko ajan tiukemmaksi. Askeissa on varoituskuvia, baaritupakointi on kielletty ja ulkotupakointiakin haluttaisiin rajoittaa. On hyväksyttävää paheksua ja rajoittaa tupakointia. Suklaata tai rasvaista makkaraa saa myydä miten lystää.

Pitäisikö siis myös sokerista, suolasta ja rasvasta tehdä sosiaalisesti paheksuttuja tai tarkoin säänneltyjä päihteitä?

Miltä näyttäisi suomalaisten sokerinkulutus, jos keksipaketit ja karkkipussit olisivat valkoisia ja niiden kyljessä olisi varoitusteksti sokerin haitoista, tai jos makeisia myytäisiin vain suljetuista hyllyistä? Entä, jos urheilutähti ei saisi mainostaa limsamerkkiä?

Ajatusleikki kuvaa hyvin, kuinka suurena uhkana epäterveellisiä ruokia todella pidetään. Ei niin suurena, että niiden käyttöä haluttaisiin todella säädellä tai ohjata, vaikka lihavuudesta puhutaan jatkuvasti suurena uhkana tai epidemiana.

Vastuu valinnoista on yksilön.

Sen sijaan elämäntapaneuvoja ja laihdutusohjelmia tai -vinkkejä on saatavilla kahmalokaupalla.

Perusresepti on yksinkertainen: syö vähemmän kuin kulutat. Yksinkertaisuus loppuu tasan tähän, sillä ylipainon välttely, kertyminen ja siitä eroon pääseminen on monimutkainen taloudellis-kulttuuris-psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus.

Yhteiskunta tai kukaan ulkopuolinen ei voi käskeä toiseen sisäistä motivaatiota tai halua voida hyvin. Muut voivat olla vain esteenä tai tukena.

Enemmän olisi syytä keskustella tasosta ja keinoista, jolla yhteiskunnan – tai markkinoiden – pitää olla ratkomassa asiaa, jota ongelmana pidetään.

Kysymys on hankala. Varmaa on vain, että yksittäisen ihmisen syyllistäminen ja ylipainon korostaminen ongelmana tai yhteiskunnan kulueränä ei kannata.

Suomalaisten lihomisen syyt ovat moninaisia eivätkä vain yksilöön liittyviä, joten myös yhteiskunnan eri osien pitää olla hillitsemässä lihomista tehokkaasti. Tämä koskee myös markkinointia ja kauppaa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio