Hallitusneuvottelujen vetäjä Petteri Orpo (kok.) kommentoi 9.5. että julkisen talouden tila on osoittautunut vieläkin huonommaksi kuin ennen neuvotteluja luultiin. Erityisesti sitä rasittavat nyt ja tulevaisuudessa kasvavat sote-kustannukset.
Pirkanmaa on Suomen suurin hyvinvointialue. Kustannuksista iso osa menee sairaalapalveluihin: erikoissairaanhoitoon, päivystysosaston ja teho-osaston pyörittämiseen. Retuperälle on jäänyt muun muassa psykiatrinen hoito, johon lähetteiden määrä on koko ajan kasvussa. 112:een soitetaan yhä useammin mielenterveyden hädässä. Vuositasolla Pirkanmaan ensihoito saa hätäkeskuksen kautta tulevia hälytystehtäviä noin 4 500.
Vaikeiden aikojen selviytymiskeinoja ovat uudet tavat tehdä asioita. Yksi onnistunut kokeilu on mielenterveysambulanssi, joka lähetettiin tehtäville Pirkanmaalla viime vuoden lokakuusta maaliskuun loppuun. Apua sai noin 1 300 mielenterveyshäiriöistä kärsivää. Tämä vähensi kuormitusta ensiavussa mutta toi avun nopeasti sitä tarvitsevalle.
Mielenterveysambulanssi sai toukokuussa Suomen punaisen ristin valtakunnallisen Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen (AL 9.5.). SPR kiittää erityisesti tapaa, jolla Pirkanmaalla on etsitty rohkeasti kokonaan uusia toimintamalleja inhimillisten kohtaamisten mahdollistamiseksi.
Nyt mielenterveysambulanssille toivotaan jatkoa. Se vaatii kuitenkin hyvinvointialueen johdon päätöksen ja lisäresurssia. Vaatisi myös hyviä perusteluja, miksi jatkoa ei tulisi, sillä sote-kustannuksia leikkaa parhaiten ennaltaehkäisy. Mielenterveysambulanssi on osa ennaltaehkäisyä. Kokeilussa ambulanssissa työskenteli 13 ensihoitajaa, jotka olivat saaneet lisäkoulutusta mielenterveyshäiriöiden hoitamiseen. Ihanteellisimmillaan mielenterveysambulanssissa työskentelisi myös psykiatrisen koulutuksen saanut terveydenhuollon ammattilainen. Heistäkin on pulaa. Esimerkiksi psykoterapeuttien ammattikunta vanhenee. Mieli ry:n rekisterissä olevista psykoterapeuteista 30,5 prosenttia on eläkeiässä.
Psykoterapeuttikoulutus on erikoistumiskoulutus terveydenhoitoalan perustutkinnon suorittaneille. Koulutuksen järjestämisoikeus on yliopistoilla, esimerkiksi Tampereen yliopistolla. Uusien psykoterapeuttien kouluttautumista jarruttaa koulutuksen maksullisuus. Hallitusneuvottelijoista rkp ja kristillisdemokraatit ovat ehdottaneet psykoterapeuttikoulutuksen muuttamista maksuttomaksi. Myös Mieli ry ja Mielenterveyspooli kannattavat sitä. Jos koulutuksesta on merkittävää hyötyä yhteiskunnalle, olisi syytä pohtia, olisiko perusteltua tarjota se maksutta.