Ambulanssin nimellä ei ole väliä, kunhan se tulee

Ensihoito pitäisi olla leimattu kiireellistä hoitoa saavien tarpeisiin. Sen ei saa antaa ruuhkaantua.

Pirkanmaan hyvinvointialueella toimii tänä vuonna 21 Pirhan omaa ambulanssia ja yhteensä 16 viiden yksityisen palveluntuottajan ambulanssia. Yksityisillä on menossa kuluvan sopimusjakson viimeinen optiovuosi. Vuosina 2024–2026 tarkoitus on nostaa alueen oman tuotannon osuus noin 60 prosentista noin 70 prosenttiin. Alkujaan aikeena oli nostaa oma tuotanto peräti 80 prosenttiin.

Palvelua aiotaan parantaa erityisesti harvaan asutuilla alueilla ”moniviranomaisyksiköillä”, jotka pystyvät viemään kotiin asti muita sote-sektorin päivystyspalveluita ja pelastustoimen valmiuksia. Tämän pitäisi lisätä hyvinvointialueella ensihoitopalvelun valmiutta nykyisestä 756 valmiustunnista vuorokaudessa 852:een.

Aiemmin Pirkanmaalla on kokemuksia vastaavasta toiminnasta Urjalassa. Näitä hybridiyksiköitä tulee myös Kangasalan Sahalahdelle, Vesilahteen, Ylöjärven Kuruun ja Kihniöön.Tärkeä ominaisuus on 24 tunnin valmius. Kunnissa ne otettaneen ilomielin vastaan, koska kaikki turva on tarpeen. Potilaalle on arvatenkin se ja sama, minkä nimikkeen alla kulkeva apu pihaan saapuu, kunhan tulee mahdollisimman nopeasti.

Vielä ei tiedetä, miten sujuvaksi ja nopeaksi ensihoitoa pystytään Pirhassa parantamaan. Tuoreimmat mittaustiedot eivät kuitenkaan kerro hyvää (AL 5.5.). Hyvinvointialueen edeltäjän, sairaanhoitopiirin, viime vuoden toimintakertomuksen mukaan ensihoidon saaminen on venynyt. Kaikkien neljän eri riskialueen tavoittamisajat ovat pidentyneet tasaisesti vuodesta 2015 saakka sekä A- että B-luokan kiireellisyysluokissa.

Tavoitetta nopeampia eli tehokkaampia oltiin vain viidessä kunnassa. Tavoittamisajat ovat maakunnassa huonoimmat Vesilahden, Pirkkalan, Nokian ja Lempäälän alueella. Näissä kunnissa myös tehtävämäärät ovat lisääntyneet paljon – Vesilahdessa 70 prosenttia, Pirkkalassa 72, Nokialla 57 ja Lempäälässä 66 prosenttia. Ensihoidon ylilääkärin Sanna Hopun mukaan tämä ei johdu esimerkiksi väestön ikääntymisestä tai lisääntyneestä sairastamisesta. Vakavat tapaukset ovat ensihoidon tehtävissä vähentyneet.

Ilmiö on valtakunnallinen ja sen taustalla on perusterveydenhuollon rapautuminen. Hyvinvointialueella on suuri vastuu palveluiden järjestämisessä niin, ettei palveluverkoston ja -tason leikkauksilla kasvateta ruuhkaa Taysin Acutan lisäksi myös muussa ensihoidon ketjussa. Ensihoidon ei pitäisi hoitaa ihmisiä, jotka kuuluisivat ennen kaikkea nykyistä paremmin järjestetyn kotisairaanhoidon tai palveluasumisen piiriin. Ensihoito pitäisi olla leimallisesti varattu niiden potilaiden tarpeisiin, joilla on todellinen kiire.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut