Jos pandemia iskee, hoitajat eivät riitä

Euroopan tartuntatautikeskus ECDC kehottaa varautumaan paremmin tuleviin pandemioihin.

Tampereen ylipistollisesta sairaalasta Taysista kerrottiin ennen vappua, että koronapotilaiden määrä on ollut hienoisessa nousussa. Valtaviruksen aseman Suomessa on ottanut herkästi tarttuva kraken eli omikron-variantin XBB.1.5. alalinja (AL 28.4.).

Hoidossa olevista potilaista suurin osa on yli 80-vuotiaita tai johonkin riskiryhmään kuuluvia. Alle 60-vuotiaita ei ole koronan takia ollut sairaalassa aikoihin. Taysin infektioyksiköstä tilannetta kuvataan vakaaksi. Myös jätevesiseuranta kertoo samaa.

Vaikka koronavirus näyttää pysyvän tällä hetkellä hyvin hallinnassa, tilannetta on seurattava tarkasti, sillä virus muuntuu koko ajan, ja uusia tautiaaltoja on odotettavissa muutaman kuukauden välein. Näin mahdollisesti syntyvä herkästi tarttuva ja vakavaa tautia aiheuttava muunnos ei pääse yllättämään.

Seurannan merkitystä korostaa myös Euroopan tartuntatautikeskus ECDC. Se julkaisi tiistaina raportin koronapandemian opeista. Tarttuvien tautien seurannan kehittäminen ja valmiustason kohottaminen on toinen raportin kahdesta keskeisestä strategisesta alueesta.

Toinen keskeinen ja erityisen paljon kohentamista vaativa strateginen painoalue liittyy erittäin ajankohtaiseen ongelmaan. ECDC kehottaa lisäämään henkilökuntaa julkiseen terveydenhuoltoon. ECDC:n mielestä alalle olisi houkuteltava erityisesti nuoria. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty semminkin, kun moni osaava ammattilainen on hakeutunut raskaalta matalapalkka-alalta muihin töihin.

Uusilla hyvinvointialueilla hoitajapula on iso ongelma. Näin on myös Pirkanmaalla. Julkisen alan eläkevakuuttajan Kevan maaliskuun alussa julkaiseman analyysin mukaan Suomessa tarvitaan yli 16 000 uutta sairaanhoitajaa. Kaksi vuotta sitten määrä oli puolet tästä.

ECDC:n raportissa kehotetaan myös lisäämään panostuksia kriisiviestintään. Tässä Pirkanmaalla ei ole valittamista. Taysin infektio-osasto hoiti viestintää pandemia-aikana esimerkillisesti. Kun Aamulehti palkitsi joulukuussa 2021 pirkanmaalaisia tekoja ja tekijöitä Valo-palkinnoilla, Taysin koronahoito sai ylivoimaisesti eniten yleisöääniä (AL 3.12.2021).

Sen sijaan poliittisten johtajien ja maan johtavien terveysviranomaisten viestinnässä ja yhteistyössä on paljon parantamisen varaa. Päätöksistä toki kerrottiin jämäkästi ja tiedotustilaisuuksia järjestettiin ahkerasti, mutta osapuolten viestit olivat liian usein ristiriitaisia. Jälkikäteen on käynyt ilmi, että yhteistyö ei ole aina ollut saumatonta. Tämä on syytä korjata mitä pikimmin, jotta olemme valmiita, kun seuraava pandemia iskee.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut