Sähkölaitos halvensi vihdoin osaa sähkösopimuksistaan

Nimeään vaihtava Tampereen sähkölaitos alensi vihdoin määräaikaisen sähkösopimuksen hintaa. Yhtiö tuli hinnoittelussa vastaan jälkijunassa ja pienin askelin.

Tampereen sähkölaitos vaihtaa nimensä syksyllä Tampereen Energiaksi. Kaupungin omistama yhtiö halusi uuden nimen, joka kuvaa sitä paremmin. Nimen se joutui ostamaan Tampere Business Center oy:ltä, jolle nimi oli rekisteröity aputoiminimeksi. Nimi on sikäli mainio, että siitä ymmärtää, mistä on kyse. Se ei ole Destia, Itella tai Trafi.

Tampereen Energia on pelkkää sähkölaitos-nimeä kattavampi. Konsernin viime vuoden 360 miljoonan euron liikevaihdosta yhteensä 51,5 prosenttia tuli sähkön siirrosta ja myynnistä. Melkein puolet tuli siis muusta kuin sähköstä. Kaukolämmön ja -jäähdytyksen myynti toi 140 miljoonaa euroa liikevaihtoa.

Yleisön mielenkiinto ja tunteenpurkaukset ovat kohdistuneet yhtiön harjoittamaan sähkön vähittäismyyntiin, sopimustarjontaan ja hinnoitteluun. Kuntapoliitikkojen ohjaamana Tampereen sähkölaitos joutui alentamaan sopimushintoja aiemmin kuin se olisi halunnut. Toimitusjohtaja Jussi Laitinen kertoi vähittäismyynnin olleen viime vuonna tappiollista.

Tämä tarkoittaa, että yhtiö kaivoi suokuokalla rahaa muusta liiketoiminnasta, sillä konserni teki lähes 42 miljoonan euron ennätystuloksen. Tulos parani yli 10 miljoonaa ja liikevoittoprosentti nousi 17:ään. Siten kaukolämpöä ja sähköä ei tuotettu tai siirretty kovin heikolla katteella. Kummassakin Tampereen sähkölaitos on monopoliasemassa. Sähkön siirrosta vastaavan Tampereen sähköverkko oy:n liikevoittoprosentti oli 28. Silti siirtohinnoissa on yhä korotuspainetta.

Sähkölaitos myy tuottamansa sähkön pohjoismaiseen sähköpörssiin. Tukkumyynti oli viime vuonna tuottoisaa, mutta tämä vuosi on heikompi. Sähkön vähittäismyynnissä näytti pitkään siltä, ettei yhtiö edes yritä pitää tiukasti kiinni nykyisistä asiakkaista. Tampereen sähkölaitos on vihdoin kertonut vuoden määräaikaisen sopimuksen alennetuksi hinnaksi 12,49 senttiä kilowattitunnilta toukokuusta lähtien. Nykyinen hinta on 15 senttiä. Lisäksi se myy 2 vuoden sopimusta. Sen hinta on toukokuusta 11,74 senttiä. Toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hinta pysyy ennallaan.

Yhtiö vihertyi, kun se kasvatti päästöttömiksi luokiteltujen kotimaisten polttoaineiden eli puun, hakkeen ja pelletin osuutta tuotannossaan. Maakaasulla oli energian lähteenä vielä 2021 melkein neljänneksen siivu, mutta viime vuonna se laski 11 prosenttiin.

Hölmöä on, että maakaasua korvaavan polttoöljyn osuus piti nostaa 7 prosentista 20:een. Suomessa on suotavampaa polttaa fossiilista tuontitavaraa kuin vaikkapa kotimaista turvetta, joka sinnittelee yhä myös uuden Tampereen Energian ostoslistalla, kalliista päästöoikeuksista huolimatta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut