Ruoka kallistuu yhä yllättävän nopeasti, hinnat tasaantuvat vasta syksyllä

Osa tuotteista halpenee syksyllä, mutta pitkälle jalostetut myöhemmin. Ruoka jää kalliiksi pitkään.

Ruuan hinnan nousu kiihtyi viime vuoden lopussa ja on pysynyt sen jälkeen nopeana. Maaliskuussa nousu oli vuoden takaisesta 16,2 prosenttia. Venäjän hyökkäyssotaa on jatkunut koko vertailuajankohdan ajan, ja siinä on pääsyyllinen kauppalaskun kallistumiseen. Mediaanituloisen kotitalouden ruokamenot kallistuivat tänä aikana keskimäärin noin 70 euroa kuukaudessa. Prosentin lisäys ruoan hintaan on suunnilleen 50 euroa vuodessa.

Ruoka kallistui kaikista tuoteryhmistä edelleen eniten maaliskuussa. Helmikuusta hinnat nousivat vieläkin 0,7 prosenttia. Helmikuinen nousuvauhti oli ollut vielä kovempi. Vaikka hintaralli rauhoittuisi, ruoka kallistuisi tänä vuonna siltikin selvästi aiempia ennusteita enemmän.

Ruoan hinnat alkoivat kivuta heinäkuussa 2021. Vajaa vuosi sitten tahti kiihtyi. Koko viime vuonna ruoan hinta nousi keskimäärin 10,5 prosenttia. Taustalla on koko tuotantoketjun kustannusten nousu. Nyt maatalouden tuotantopanosten hinnat ovat laskeneet viime vuoden lopusta lähtien. Lasku näyttäisi kiihtyvän. Tuottajahinnat ovat myös tasaantuneet ja kääntyvät todennäköisesti laskuun. Teollisuuden kustannukset ovat saavuttaneet huippunsa ja alenevat hitaasti.

Milloin se näkyy lähikaupan hinnoissa? Ei ihan heti, vaikka teollisuuden tuottajahintojen eli kaupan ostohintojen nousu näyttää nyt pysähtyvän vuoden alun huippuunsa. Todennäköisesti vähemmän jalostettujen tuotteiden, kuten maito- ja lihatuotteiden, hintojen nousu pysähtyy puolessa vuodessa eli syksyllä. Pidemmälle jalostetuissa tuotteissa viive voi olla vuoden, esimerkiksi tonnikalapurkissa jopa kaksi. Siten esimerkiksi säilykkeitä käyttävän teollisuuden raaka-ainekustannukset saattavat nousta tänäkin vuonna.

Syksyllä ainakin osa tuotteista on joka tapauksessa jo kalleimmillaan, mutta epävarmaa on, tuleeko laskua. Kausivaihteluakin on. Lopputulos kumminkin on, että ruoan hinta jää pitkäksi aikaa kalliiksi. Halpatuotteiden ja tuontiruuan osuus ei ostoskorissa ainakaan laske, eikä terveyskään kiittele. Viime vuonna kalan myyntimäärä väheni 18 prosenttia ja vihannesten 9.

Hallitustunnustelija Petteri Orpo jätti perjantaina puolueille 24 kysymyksen listan, johon niiden pitää vastata viimeistään tiistaina kello 12. Yksi kysymyksistä kuuluu: Millä konkreettisilla keinoilla parantaisitte suomalaisen ruoantuotannon ja metsätalouden tulevaisuutta? Yhtä hyvin Orpo olisi voinut kysyä, miten parantaisitte suomalaisen kuluttajan asemaa keskittyvän ruokaketjun viimeisenä lenkkinä, maksajana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut