Tästä syystä Finnairin päätös lopettaa lennot Tampereelta on lyhytnäköinen

Tampereen seutu on Suomen nopeimmin kehittyvä kasvukeskus, johon tarvitaan entistä nopeampia yhteyksiä.

Valtionyhtiö Finnair ilmoitti keskiviikkona lopettavansa lennot Tampereelta ja Turusta toukokuun alusta lähtien. Finnairin päätös on hämmästyttävän lyhytnäköinen. Tampereen seutu kehittyy ja kasvaa tällä hetkellä kovempaa ja näyttävämpää vauhtia kuin yksikään toinen alue Suomessa niin väestön kuin taloudenkin osalta.

Tästä syystä Tampereen seutu tarvitsee entistä nopeampia yhteyksiä maailmalle. Näihin kuuluvat niin tunnin rata Tampereelta Helsinkiin kuin entistä tiheämmät lentoyhteydet maailmalle.

Hämmästyttävintä Finnairin päätöksessä on se, että yhtiö perustelee lentojen lopettamista pitkän ajan kannattavuudella. Juuri tuota pitkän ajan kannattavuutta lentojen lopettaminen Tampereelta eniten heikentää.

Kerrataan vielä: Tampereen seutu kasvaa, niin väestöltään kuin taloudeltaan. Täällä sijaitsee erittäin kansainvälinen yliopisto, maailmanluokan tapahtuma-areena ja huomattava osa Suomen kansalliselle turvallisuudelle ratkaisevan tärkeää puolustusteknologista teollisuutta, jonka merkittävyyttä ja kiinnostavuutta Suomen Nato-jäsenyys edelleen kasvattaa myös puolustusliiton muille jäsenmaille.

Finnairin Tampereen-lentojen täyttöaste oli vuonna 2022 keskimäärin noin 35 prosentin luokkaa, mihin koronapandemia vielä voimakkaasti vaikutti. Ennen pandemiaa lentojen täyttöaste oli maksimissaan keskimäärin 50 prosenttia. On selvää, etteivät lennot näillä täyttöasteilla olleet kannattavia, mutta tässä Finnairin olisi syytä katsoa peiliin.

Näin matalilla täyttöasteilla kyse on myös erinomaisista kasvumahdollisuuksista koko ajan kasvavalla ja kehittyvällä Tampereen seudulla. Lentokalustoa päivittämällä, lipunhintoja säätämällä, lentojen palveluihin panostamalla sekä lentoja markkinoimalla täyttöasteille olisi paljon tehtävissä, nimenomaan pitkän aikavälin kannattavuutta ajatellen.

Yhtiö perustelee lentojen lopettamista Tampereelta myös hiilidioksidipäästöjen vähentämisellä. Peruste on tekopyhä, kun yhtiö yhä lentää valtion tukemana ostoliikenteenä reiteillä Kokkola–Kemi, Jyväskylä ja Joensuu.

Finnairin lyhytnäköinen päätös herättää jälleen myös kysymyksen, mihin valtionyhtiöitä lopulta tarvitaan. Jos valtio ei edes enemmistöosakkaana pysty vaikuttamaan yhtiön operatiivisen johdon päätösten laatuun, mikä virka valtiolla osakeyhtiöissä ylipäätänsä on? Jääkö valtion ainoaksi tehtäväksi lopulta vain pelastaa huonojen päätösten vuoksi vaikeuksiin joutuva yhtiö tarvittaessa veronmaksajien rahoilla?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut