Eduskuntavaaleista uumoiltiin poikkeuksellisen jännittäviä – ja sellaiset niistä tuli. Olivathan mielipidemittaukset osoittaneet, että kokoomuksen, sdp:n ja perussuomalaisten käyrät kulkevat hyvin lähellä toisiaan.
Sunnuntaina vaali-illan aikana kolmen suuren puolueen äänimäärät olivat koko ajan melko lähellä toisiaan koko maassa. Kun äänet oli laskettu, niin kokoomus tuli maaliin ykkösenä, perussuomalaiset toisena ja sdp kolmantena.
Tilanne kertoo siitä, että vaaleissa palattiin kolmen suuren kamppailuun. Tosin sillä erotuksella, että nyt kokoomuksen ja sdp:n rinnalla kisaa perussuomalaiset, ei keskusta. Merkillepantavaa on, että viime eduskuntavaaleissa mikään puolue ei saavuttanut yli 18 prosentin kannatusta, nyt kolme suurta olivat 20 prosentin tuntumassa.
Yleensä pääministeripuolue kärsii hallitusvuosistaan ja -vastuustaan. Nyt sdp:n kannatus on noussut, kun se neljä vuotta sitten oli 17, 7 prosenttia. Sdp:n suosio on nojannut vahvasti puheenjohtajaansa Sanna Mariniin.
Erikoista tuloksessa on myös se, että oppositiosta nousi kaksi puoluetta lähes yhtä suuriksi kärkeen.
Takana oleva vaalikausi oli raskas. Ensin kuritti korona, sitten alkoi Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan. Sitä seurasivat energiakriisi ja hintojen nousu. Asuminen, ruoka, sähkö ja liikkuminen kallistuivat. Tässä valossa sdp:n kampanjointi peruspalvelujen turvaamisesta tuotti hedelmää.
Kokoomus on puolestaan imuroinut kannattajia lupaamalla tasapainottaa valtiontaloutta ja pelastaa hyvinvointiyhteiskunta tuleville sukupolville. Puolueen kanta on, että veroja kiristämällä Suomi ei nouse. Puolue sai neljä vuotta sitten 17 prosentin kannatuksen, joten nousu on nyt merkittävä.
Perussuomalaiset oli viime vaaleissa kakkosena 17,5 prosentin osuudella. Nyt suosio on noussut selkeästi. Perussuomalaiset sai todennäköisesti paljon ääniä nuorilta, sillä kyselyjen mukaan ensimmäistä kertaa äänestävät nuoret kertoivat sen suosituimmaksi puolueeksi.
Kun maanantaiaamu koittaa, niin voittajien ja häviäjien korkeimmat ilonpuuskahdukset ja harmittelut laantuvat ja palataan arkeen. Se tietää hallitusneuvotteluja valtiopäivien avauksen jälkeen. Todennäköisiä vaihtoehtoja uudeksi hallituspohjaksi on kaksi, joko sinipuna- tai porvaripohjainen hallitus.
Vaikka hallitusneuvotteluista on varmasti tulossa tuuliset, niin olisi tärkeä saada Suomeen mahdollisimman pian uusi, päätöksiin nopeasti kykenevä hallitus. Nato-polkumme on onneksi suora, mutta sota riehuu edelleen Ukrainassa. Tulevaisuus on silti monilta osin epävarma.