Aamulehti
Suomen Nato-juna liikahti viimein tällä viikolla ratkaisevasti eteenpäin liki vuoden odottelun jälkeen. Suomen oma päätöksentekoprosessi sai päätöksensä, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö päätti Suomen liittymisen Pohjois-Atlantin sopimukseen. Nyt kun Suomen Nato-jäsenyys alkaa olla hyväksytty myös Unkarin ja toivottavasti pian myös Turkin parlamentissa, asia alkaa olla viimeistelyä vaille valmis.
Vaikka yli kymmenen kuukautta jatkunut odottelu on ollut suomalaisille tuskaista, ei ole syytä ajatella, että tämä virstanpylväs olisi jonkin prosessin loppu. Se on pikemminkin uuden ajan alku, ja tästä työ vasta varsinaisesti alkaa.
Onneksi Suomen valtiojohto on ollut jo vuosikymmenten ajan kaukonäköinen ja Nato-yhteensopivuutta on puolustushallinnossa kehitetty pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti. Kun Suomen Nato-jäsenyyttä tarkastelee tämän päivän näkökulmasta, se näyttäytyy hyvinkin loogisena, ellei peräti itsestäänselvänä jatkumona pitkän ajan kehitykselle, jonka välietappeja ovat olleet vapaakauppasopimukset Euroopan Unionin kanssa ja liittyminen EU:hun kolmisen vuosikymmentä sitten. Tämä siitä huolimatta, että ratkaiseva liikahdus ja muutos suomalaisten asenneilmapiirissä tapahtui vasta runsas vuosi sitten Venäjän suurhyökkäyksen alettua.
Kun Nato-ratifioinnit on saatu päätökseen, Suomen puolustusvoimien integroiminen Nato-järjestelmiin saa lisäpontta ja lisävauhtia. Ulko- ja puolustuspolitiikassa riittää siinäkin työtä, sillä on elintärkeää, että Ruotsi seuraa pian Suomea perässä. Suomen Nato-jäsenyys ei ole Pohjolan turvallisuuden kannalta täysi ennen kuin Suomelle strategisesti tärkeä läntinen naapurimaamme on mukana samassa junassa.
Moni miettii tässä tilanteessa, pitäisikö suomalaisten tuntea nyt syvää kiitollisuutta Unkarin ja Turkin parlamenttia sekä näiden maiden johtajia kohtaan.
Ei tarvitse. Suomi ja Ruotsi ovat täyttäneet Nato-kriteerit kirkkaasti jo vuosien ajan, ja näiden kahden maan esittämä iltalypsynäytelmä oli arvotonta ja tarpeetonta leikkimistä vakavalla asialla.
Tästä kaikesta huolimatta Suomen, Unkarin, Turkin ja erityisesti Ruotsin on nyt katsottava pystypäin tulevaisuuteen ja rakennettava toimivaa yhteistyötä niin sotilaallisessa liittoutumisessa kuin kaikessa muussakin kanssakäymisessä.
Suomen kansalaisten on korkea aika totuttautua uuteen aikaan ja asennoitua siihen, että Nato-jäsenyys tuo oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia. Samalla voi tuntea ylpeyttä ja kiitollisuutta siitä, että Suomen kansa osoitti tämän vakavan asian äärellä yli puoluerajojen suurta ja historiallista yhtenäisyyttä. Tämä on hyvä muistaa varsinkin nyt, kun repivä eduskuntavaalikamppailu käy kuumimmillaan.