Murheemme ovat pieniä. Suomalaiset voivat nyt viettää pääsiäisen juhlapäiviä niin turvassa kuin epävakaassa maailmassa vain voi. Rajan toisella puolen, lähimpänä maailman diktatuureista, on ihmisyytensä kadottanut Venäjä. Ensimmäistä kertaa yli 200 vuoteen emme seiso sen arvaamattomuuden edessä yksin.
Ilman Ukrainan urheutta emme olisi Natoon astelleet. Pääsiäisenä on syytä kiittää ukrainalaisia taistelustaan – vaikkapa lahjoittamalla avustusjärjestöjen kautta. Ukrainalaisten toivoa vahvistaa parhaiten materiaalinen apu. Pelkkä hyvä tahto ei yksin riitä.
Kristityille pääsiäinen on erityisen merkittävä juhla. Se kertoo toivosta, kun elämä voittaa kuoleman ja kärsimyksen. Sanoma tuo lohtua. Valo on ympärillämme, myös kirjaimellisesti.
Maallistuneillekin päivätyöläisille pääsiäinen suo pitkän tauon ja toivottavasti monelle tilaisuuden tavata niitäkin läheisiään, jotka ehkä muuten ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Meillä sentään ihmisiä ei erota sota. Pääsiäistä parempaa aikaa harjoittaa lähimmäisen rakkautta ei ole.
Viime pääsiäisen alla Suomen Nato-haku oli vasta hyvässä valmistelussa. Pelättiin Venäjän kostoa, joka kuitenkin on näkynyt vain kiusantekona ja pelotteluna, palvelunestohyökkäyksinä ja uhkailuna.
Venäjän raakuus paljastui reilu vuosi sitten niin ällistyttävästi, että suomalaisille kävi yhdessä yössä selväksi, mikä on kansakunnan ainoa mahdollinen suunta. Onneksi meillä oli käynyt niin hyvä herraonni, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan päällimmäisenä linjaajana oli tässä tilanteessa Sauli Niinistö. Ei hyydytty tuleen makaamaan. Kansalaiskeskusteluksi riittivät Natolle suopeiksi muuttuneet mielipidekyselyt, eikä suoraviivaisuudesta paljon nupinaa kuulunut. Itse hakuprosessiin ei mennyt vuottakaan.
Niinistössä suomalaisilla oli nyt etenkin toisella kaudella aitoa käyttöä sellaiselle vahvalle mielipidejohtajapresidentille, jota kansa on tottunut kaipaamaan aina, vaikkei olisi aina tarvettakaan.
Ensi pääsiäiseksi Suomeen on jo valittu uusi presidentti, joka vastaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisesta Nato-aikanakin. Suomi päättää itse Nato-operaatioihin osallistumisista presidenttivetoisesti, toki yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Tämä väliaika Suomessa kuluukin ihmetellessä, missä Niinistön seuraajakandidaatissa viisaus ja kokemus yhdistyvät parhaaksi johtajuuden paketiksi. Ei voi luottaa maailman parantuvan äkkiä niin, että vähän verkkaisempikin edustuksellinen unilukkari riittäisi.