Politiikan keskiöön näyttää mahtuvan vain yksi aihe kerrallaan. Noin viikon ajan puhuttiin elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) väitetystä alkoholin liikakäytöstä. Sen jälkeen on keskusteltu välillä kiivaastikin pääministeri Sanna Marinin (sd.) Hornet-hävittäjiin liittyvistä kommenteista. Marin vastasi Kiovassa toimittajan kysymykseen Horneteista ja sanoi, että koneiden luovuttamisesta Ukrainaan voisi keskustella. Asia tuli puskista ulkopoliittiselle johdollemme.
Pääministeri ei yllätä ensimmäistä kertaa. Hänen tapansa tehdä ulkopolitiikkaa on hyvin erilainen kuin mihin Suomessa on totuttu menneitä vuosikymmeninä.
Pari vuotta sitten Marin yllätti, kun hän twiittasi heti tuoreeltaan vaatien Venäjän oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin vapauttamista. Kävi ilmi, ettei Marinilla ja tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä ollut minkäänlaista keskustelua etukäteen.
Yleensä kun Suomi reagoi ulkopoliittisiin käänteisiin, niin ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta kokoontuu. Puhetta johtaa tasavallan presidentti.
Seuraavaksi pääministerin twiitti Kiinan uiguureista herätti aika lailla hämmennystä. Marin linkkasi BBC:n artikkelin pohjalta laaditun Helsingin Sanomien jutun, ja jakoi kovat saatesanat Kiinan ihmisoikeuksista. Valtionjohto ei tahtonut pysyä perässä.
Viime kuussa pääministeri kohahdutti Münchenin turvallisuuskonferenssissa. Hänen mukaansa Venäjälle olisi pitänyt asettaa voimakkaampia pakotteita ja Venäjä olisi pitänyt eristää vuoden 2014 Krimin valtauksen jälkeen.
Osa luki tämän kritiikkinä presidenttiämme kohtaan, sillä hänellä oli puheyhteys Venäjän presidentti Vladimir Putiniin. Marin tämän epäilyn tosin kiisti.
Kevääseen mahtuu myös episodi, jossa Marin yritti viime metreillä perustaa valtioneuvoston yhteyteen turvallisuuspolitiikan yksikkö. Tätä hanketta jotkut pitivät epäluottamuksena, sillä tarvittava tieto on saatavilla muutoinkin.
Jotkut voivat pitää avauksia tuoreina ja merkkinä uudenlaisesta kulttuurista, mutta niillä on myös kääntöpuolensa. Rohkeat ehdotukset saavat näkyvyyttä mediassa, mutta riskinä on, että maailmalle lähtee Suomesta monenlaisia eri viestejä.
Lisäksi hävittäjät ovat ulko- ja turvallisuuspoliittisesti erittäin herkkä kysymys. Siksikin ehdotuksesta olisi pitänyt keskustella ensin kotimaassa. Suomi on toivottavasti pian Naton jäsen. Prosessi on kulkenut kotimaassa nopeasti ja yksimielisesti. Tästäkin syystä yksittäiset irtiotot eivät ole toivottavia.