Eduskuntavaalit lähestyvät ja monet tahot puolueiden lisäksi ovat alkaneet tuoda julkisuuteen ajamiaan teemoja. Suomen Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ehdotti tällä viikolla, että Suomessa tulisi toteuttaa laajamittainen kokeilu nelipäiväisestä työviikosta seuraavalla hallituskaudella. Ehdotusta säesti tietysti pääministeripuolue Sdp, jonka puheenjohtaja Sanna Marin ehdotti nelipäiväistä työviikkoa jo vuonna 2019.
Tuoreessa ehdotuksessa nojataan Britanniassa äskettäin tehtyyn kokeiluun. Puoli vuotta kestäneen kokeilun tulosten mukaan työntekijöiden stressi väheni ja tulokset paranivat. 4 Day Week Global -organisaation teettämän tutkimuksen otos oli 61, ja siihen osallistuneiden yritysten yleisin toimiala markkinointi. Sellaisenaan sitä ei voi yleistää, saati vetää suoria johtopäätöksiä Suomeen.
SAK:n ehdotus on äkkiseltään utopistinen. Ei siirtymistä viidestä päivästä neljään päivään voisi tehdä yksioikoisesti ilman isoja rakenteellisia muutoksia, ja ennen kaikkea se vaatisi digitaalisuuden, tekoälyn ja automaation merkittävää lisäämistä. Todennäköisesti tämä onnistuisi tuottavuuden ja kilpailukyvyn kärsimättä vain yksittäisillä aloilla, mikä polarisoisi työmarkkinat kahteen kastiin.
Tällä hetkellä työllisyysrakenne rapistuu: ikäluokat, jotka siirtyvät työelämään ovat koko ajan pienempiä kuin eläkkeelle siirtyvät ikäluokat. Työvoimapula on monilla aloilla krooninen ja paheneva ja voi vain kuvitella, mitä tapahtuisi esimerkiksi hoitoalalla, jos viiden päivän työt pitäisi tehdä neljässä päivässä. Siinä mentäisiin ojasta allikkoon.
Toisaalta jaksamis- ja muut ongelmat työelämässä ajavat yhä useamman pois sieltä ennen aikojaan. Työelämässä ei kannata hirttäytyä työtapoihin tai -muotoihin, jotka ovat vanhentuneet. Kunnollinen, satunnaistettu tutkimus verrokkiryhmineen voisi olla paikallaan, sillä tieteellisesti tutkittua tietoa nelipäiväisyydestä ei ole. Kokeilu olisi todennäköisesti suuritöinen.
Kepein perusteluin esitetty neljän päivän työviikko kuulostaa tässä ajassa juuri siltä, mitä se on: äänestäjien kosiskelulta. Tulevalla hallituskaudella kannattaakin keskittyä enemmän siihen, miten Suomen kilpailukykyä vahvistetaan nyt ja tulevaisuudessa.
Tärkeää on pitää huolta myös siitä, että Suomi pysyy perässä työn isoissa murroksissa. Todennäköisesti tekoäly ja digitalisoituminen vähentävät ihmistyön tarvetta tulevaisuudessa yhä useammilla aloilla, ja siihen on osattava varautua myös esimerkiksi koulutuspoliittisissa kysymyksissä.