Moni iso muutos on jo osa arkeamme

Elämme historiallista vuotta, jonka aikana turvallisuuspolitiikka, energiansaanti ja hoiva järjestetään uudella tavalla.

7.1. 6:30

Muutos on nopeaa. Näin voi sanoa, kun miettii vuoden takaa pinnalla olleita asioita. Suurin huolenaihe oli, miten pääsemme ulos korona-ajasta. Suhteellisen rauhallinen 2000-luvun alku on muuttunut suurten muutosten vuodeksi.

Myöhemmin voimme todeta, että olemmeko suuremman ja perustavanlaatuisen muutoksen äärellä. Kun ottaa huomioon asioiden kokoluokan, on todennäköistä, että elämme murroskohdassa.

Suomessa moni totuttu perusasia muuttuu vuonna 2023 toisenlaiseksi. Päätöksiä on tehty ja arjen käytännön työ on jo käynnissä.

Suomen turvallisuuspolitiikka on muuttumassa pysyvällä tavalla, kun Suomi hyväksyttäneen Naton jäseneksi vuoden aikana. Turvallisuuskysymykset tulevat olemaan erilaisia kuin aiemmin ja toimimme jatkossa selkeän kumppanin kanssa. Puolemme ja puhetapamme on selvä tästä eteenpäin.

Uusi arki on edessä energiaratkaisuissa. Vuoden aikana Olkiluoto 3 pitäisi valmistua tuottamaan sähköä. Samaan aikaan rakennetaan valtava määrä tuulivoimaa. Myös uutta teknologiaa on kehitteillä, mutta nopeisiin muutoksiin on pystytty perinteisissäkin muodoissa. Valtava nesteytetyn maakaasun tankkeri Exemplar on jo ankkurissa Inkooon edustalla ja toimii 10 vuoden ajan Suomen ja Baltian kaasuasemana.

Sote-uudistus on ollut arkea viikon. Sen tärkein tehtävä on hoitaa ihmisiä kevyemmin ja nopeammin, mutta niin, että kulujen kasvu saadaan taittumaan.

Keskeistä olisi, että avun saisi aikaisemmin ja helpommin. Hoitoketjun alkupään kevyiden toimenpiteiden pitäisi parantaa hoitoa ja karsia kustannuksia muualta. Aika näyttää, että saadaanko sote käännettyä järkeväksi asiakaspalvelu-uudistukseksi vai tuleeko siitä jäykkyyttä ja kustannuksia lisäävä hallintouudistus.

Muutokset vaativat, että suomalaisten kyky tehdä päätöksiä pysyy hyvänä. Kevään vaaleissa valitaan uudet päättäjät. Tärkeintä on muistaa, että vaikka edustaisimme erilaisia arvoja, yhteistyöhön pitää pystyä. Se on ollut suomalaisten vahvuus ja Tampere on hyvä esimerkki yhteistyön tuloksista.

Vain kasvu lisää hyvinvointia. Se tarkoittaa rohkeutta ajatella moni asia rohkeasti uusiksi. Usein on niin, että niukka resurssi jalostaa ajattelua. Sellaiset ajat voivat olla meillä edessä.

Muutosten keskellä on tärkeä muistaa, että arki ja tavallinen elämä kuitenkin jatkuu. On hyvä luottaa siihen, että elämä kantaa myös pinnistelyä vaativana aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut