Kun Aamulehti joulukuussa kysyi Pirkanmaan kuntien johtajilta suurimpia huolenaiheita, moni nosti esiin rahan. Kyse ei ollut niinkään nyt alkaneesta vuodesta vaan seuraavista. Pirkanmaalla huolta aiheuttaa esimerkiksi se, miten hyvinvointialueen budjetin roima 63,5 miljoonan euron alijäämä paikataan ja miten hyvinvointialueen tarpeet vaikuttavat kuntien tuloihin.
Kuntien ja hyvinvointialueen välillä nähtiin ensimmäinen köydenveto, kun toimintansa lopettavan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin taseessa olevalle alijäämälle etsittiin maksajaa. Summa on arviolta vajaa neljä miljoonaa euroa. Sairaanhoitopiirin omistavat kunnat eivät laskua halunneet maksaa ja sairaanhoitopiirin valtuusto päätti, että tarvitaan toinen ratkaisu.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että maksajiksi joutuvat lisäosingolla sairaanhoitopiirin tytäryhtiöistä tekonivelsairaala Coxa ja Tays Sydänkeskus. Sydänkeskuksen yhtiökokous on ratkaisun hyväksynyt. Coxan yhtiökokous ei ole vielä käsitellyt asiaa.
Ratkaisuun tarvittiin myös aluehallituksen suostumus, ja päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Vaihtoehto, jossa kunnat eivät maksa, vaikeuttaa hyvinvointialueen alijäämää. Silti aluehallitus hyväksyi ratkaisun.
Intressiristiriita kuntien ja hyvinvointialueen välillä tuskin jää viimeiseksi lajissaan. Olennaista on löytää kulloinkin kokonaisuuden kannalta paras tai vähiten huono ratkaisu.
Kunnat ja hyvinvointialue tarvitsevat rahaa mutta myös toisiaan. Hyvinvointialue huolehtii elintärkeistä palveluista, joiden kysyntä kasvaa koko ajan ja joiden kustannusten kanssa kunnat kipuilivat vuodesta toiseen. Hyvinvointialueen ongelmat puolestaan syvenevät, jos kunnilla ei ole rahaa huolehtia hyvinvoinnin edistämisestä, syrjäytymisen ja sairauksien ennaltaehkäisystä sekä varhaisesta puuttumisesta ongelmiin.
Kuntien rooli hyvinvoinnin edistämisessä tarkoittaa konkreettisimmillaan esimerkiksi sitä, että päiväkodeissa ja kouluissa on riittävästi ammattilaisia tai että kaavoitetaan ja rakennetaan niin, että ihmisten on helppo päätyä toistensa seuraan, luontoon ja liikkumaan.
Iso asia kokonaisuudessa on se, että julkiset työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät valtiolta kunnille vuonna 2025. Ne on pystyttävä hoitamaan kunnialla. Työpaikan saaminen on tehokasta syrjäytymisen ehkäisyä, joka kaiken muun hyvän lisäksi kartuttaa verotuloja. Niillä voidaan sitten rahoittaa niin kuntien kuin hyvinvointialueenkin palveluja. Molempien käyttäjät kun ovat lopulta samoja ihmisiä.