Ostovoiman suurin lasku jää tähän vuoteen – tässä hyvät ja huonot uutiset

Inflaatio hellittää hitaasti ja ansiotaso nousee. Verotuksessa on taas outouksia.

24.11. 5:30

Huonot uutiset: Rahat ovat tiukemmassa kuin hetkeen. Palkansaajan reaalitulot laskevat tänä vuonna noin 4 prosenttia, kun hinnat nousevat noin 7 ja ansiotaso alle 3 prosenttia. Verotus kevenee mutta vain aavistuksen, noin 0,2 prosenttiyksikköä.

Hyvät uutiset: Ensi vuosi ei ole enää yhtä näännyttävä. Inflaatio antaa periksi hitaasti ja pysyy korkealla, mutta ansiotaso nousee tätä vuotta paremmin ensi ja seuraavana vuonna.

OP:n suhdanne-ennusteen mukaan inflaatio olisi vuonna 2023 noin 5 prosenttia ja 2024 enää 2,7 prosenttia, melko lähellä Euroopan keskuspankin vakaustavoitetta. Tällöin koron nostojen pitäisi loppua.

Ansiotaso nousee ensi vuonna OP:n mukaan yllättävänkin paljon eli 4 prosenttia. Arvioon sisältyy yli prosenttiyksikkö palkkaliukumia. Työpaikkoja vaihdetaan vilkkaasti, mikä nostaa ansiotasoa. Vuoden 2024 ansiotason nousuksi ennuste on 3,5 prosenttia. Tuolloin reaalitulot kasvaisivat vähän.

OP-ryhmän mielestä kilpailukyvyn kannalta parempikin palkkamaltti olisi paikallaan, sillä energian kallistumista ei voi yrittää paeta palkkojen korotuksilla. Pankki katsoo, että tällä 4 prosentin tasolla pysymme esimerkiksi Saksan kilpailukyvyn vauhdissa. Saksan teknologia-aloille syntyi viime viikolla kaksivuotinen sopimus, joka tuo 8,2 prosenttia ja 3 000 euron kertakorvauksen työntekijöille.

Liiasta ahneudesta ei Suomen yksityisen sektorin palkansaajia ainakaan toistaiseksi voi syyllistää. Julkisen sektorin puolella palkkaratkaisut ovat olleet löperömpiä, eikä korotusprosenteilla ole ollut suoraa kytkentää tuottavuuden paranemiseen.

Valtio tulee ensi vuoden verotuksessa vastaan vain osaa alle 3 600 euroa kuukaudessa ansaitsevia. Matalissakin tuloluokissa kevennykset ovat Veronmaksajien laskelmien mukaan minimaalisia, enimmilläänkin alle kympin kuukaudessa.

Järjetöntä on, että veromuutokset osuvat myös sattumanvaraisesti. Esimerkiksi 1 600 euroa kuussa ansaitsevan verotus näyttäisi kiristyvän 0,3 prosenttiyksikköä. Sama haulikkoammunta koskee eläkkeiden verotusta, mutta eläkkeiden bruttokorotus on ensi vuonna niin merkittävä, että kaikille jää käteen reilusti tätä vuotta enemmän.

Inflaatio ja korkojen nousu johtavat talven kuluessa maltilliseen taantumaan, jos kulutus ja vienti supistuvat ennustetusti. Lähtötilanne ei ole kuitenkaan onneton, sillä työllisyys on korkealla ja esimerkiksi metallituotteiden, koneiden ja laitteiden tuotannon kasvuprosentti on ollut tänä vuonna kaksinumeroinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut