Suomi tarvitsee lisää eläkkeenmaksajia – hyvät työllisyysluvut voivat keikahtaa huutavaksi työvoimapulaksi

Kaikenlainen syrjintä työelämässä pitää kitkeä pois.

26.10. 5:00

Työ- ja elinkeinoministeriön tiistaina julkaisema työllisyyskatsaus esitteli positiivisia lukuja. Työttömien työnhakijoiden määrä jatkaa laskuaan koko maassa. Pirkanmaan työttömyysaste syyskuussa oli 7,9 ja Pirkanmaalla oli yhteensä 19 812 työtöntä työnhakijaa, mikä on noin 3 200 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hyvä uutinen on myös, että nuorten työttömyys näyttää helpottaneen. Avoimia työpaikkojakin on Pirkanmaalla tarjolla runsaasti, lähes 12 000.

Tilastokeskus julkaisi tiistaina omat työllisyyslukunsa. Työllisiä oli koko maassa 86 000 enemmän kuin vuosi sitten syyskuussa. Tämän hetken luvut eivät silti vie pois sitä faktaa, että Suomessa on työvoimapula monilla aloilla.

Viimeistään silloin, kun suhdanteet kääntyvät nousuun, tulee monissa työpaikoissa huutava pula työntekijöistä. Varsinkin, kun osa työikäisistä ryntää nyt ennen aikojaan eläkkeelle. Syynä siihen on korkea inflaatio, joka kasvattaa työeläkkeiden indeksikorotuksen korkeimmaksi vuosikymmeniin vuodenvaihteessa. Tämä on aiheuttanut hakemussuman eläkekassoihin (AL 25.10.). Moni haluaa nyt osittain varhennetulle vanhuuseläkkeelle, jota voi hakea aikaisintaan 61-vuotiaana. Sen rinnalla voi jatkaa työntekoa tai saada jotain muuta etuutta, kunnes jää vanhuuseläkkeelle.

Mikä ihmisiä ajaa varhennetuille eläkkeille? Osaa tietysti se, että saa lisätuloja, vaikka pysyisi vielä työelämässä. Tällöin tuleva vanhuuseläke jää kuitenkin pienemmäksi. Osa haluaa eroon oravanpyörästä niin varhain kuin mahdollista.

On kestämätöntä, jos nykypäivän työelämä on niin kuluttavaa, etteivät ihmiset kestä siinä eläkeikään saakka. Työllisyysluvut jatkavat positiivista kulkua vain, jos työurat eivät katkea ennen aikojaan.

Väestön ikääntyessä ja syntyvyyden laskiessa ratkaisuja ei ole kuin työurien pidentäminen, jotta meillä olisi tulevaisuudessakin riittävästi eläkkeenmaksajia. Ellei sitten aleta aidosti panostaa työperäisen maahanmuuton kasvattamiseen ja yrittää löytää vastauksia myös siihen, miten tänne opiskelemaan tulleet jäisivät maahan valmistumisen jälkeen.

Niin ikään tiistaina julkistetun tutkimuksen mukaan lähes 80 prosenttia Suomessa asuvista korkeasti koulutetuista ulkomaalaista on kotiutunut Suomeen erittäin tai melko hyvin. EK:n, KT:n, ulkoministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön rahoittaman tutkimuksen mukaan Suomesta poismuuttoa lähitulevaisuudessa harkitsee kuitenkin lähes 40 prosenttia vastanneista. Kotiutumista vaikeuttavat kielitaidon ja suomalaisten ystävien puute mutta myös työttömyys. Osa vastanneista oli kokenut syrjintää työelämässä, jotkut jo rekrytointiprosessin alkuvaiheessa.

Kaikenlainen syrjintä työelämässä pitää kitkeä pois.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut