Tampere jatkaa kasvun hengessä, vaikka budjetti puolittui

Tampereen on jatkettava kunnianhimoisia investointeja tulevaisuudessakin.

24.10. 18:40

Tampereen kaupungin taloudessa tehtiin maanantaina ainakin pienimuotoista historiaa.

Pormestari Anna-Kaisa Ikonen esitteli ensi vuoden talousarvion, jossa ei ollut enää mukana sosiaali- ja terveysmenoja eikä pelastuspalvelua. Nämä siirtyvät ensi vuoden alussa aloittaville hyvinvointialueille. Käytännössä kaupungin budjetti noin puolittui, mutta on silti loppusummaltaan kunnioitettavasti lähes 1,1 miljardia euroa.

Lue lisää: Tällaisia muutoksia budjettiehdotus tuo tamperelaisen palveluihin ja maksuihin: lue tärkeimmät poiminnat ja avainluvut

Kysymys ei siis ole tynkäbudjetista. Voisi sanoa, että kaupungin fokus itse asiassa kirkastuu, kun se voi suunnata entistä tarmokkaammin toimensa muun muassa varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, elinkeinoelämän edellytysten ja toimivan kaupunkirakenteen kehittämiseen ja ihmisten yleisen viihtyvyyden kohentamiseen.

Kuntalaisten tuloveroprosentti säädettiin valtakunnallisesti niin, että verotus ei laske eikä kiristy. Valtiolle menee vain tulevaisuudessa isompi siivu. Muutokset kuntakohtaiseen veroon ovat mahdollisia vasta seuraavina vuosina.

Ikonen luonnehti talousarviota kolmen nollan budjetiksi, koska se tähtää nollatulokseen, ei korota veroja eikä lisää velkaa. Se mihin tulot eivät riitä, katetaan kassasta ja omaisuuden myyntituloilla.

Hyvinvointialueiden synty ei kuitenkaan vaikuta Tampereen tahtotilaan sikäli, että kaupungilla on halu jatkaa vahvan kasvun tiellä. Kaupungin väkiluvun uskotaan nousevan tulevaisuudessakin noin 3 000 henkeä vuodessa.

Investoinnit pysyvät edelleen korkeana, vaikka eivät olekaan kovimpien vuosien tasolla. Väkimäärän lisääntyminen näkyy muun muassa päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Uusien tilojen rakentaminen ja muut tarpeet vievät osansa. Ryhmäkoot saadaan silti pidettyä entisellään.

Vaikka veroja ei nosteta, on asukkaille tulossa erilaisten maksujen korotuksia muun muassa matkalippuihin, uimahallien ja muiden urheilupaikkojen asiakasmaksuihin.

Voisi sanoa, että talousarvio on laadittu tietyllä tavalla varman päälle, sillä tässä vaiheessa ei ole kovinkaan tarkkaa tietoa tulevien vuosien verotuloista ja valtionosuuksista.

Tampereen on jatkettava kunnianhimoisia investointeja tulevaisuudessakin. Ne ovat olleet nykyisen vahvan kaupunkikuvan selkäranka. Talous on kuitenkin pidettävä tasapainossa niin, ettei verojen korotusten tielle lähdetä suin päin. Palvelurakennetta on tarkasteltava koko ajan kriittisesti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut