Hämeenkyrön oikaisu valmistuu vuoden etuajassa

Väylähanke on malliesimerkki siitä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

23.10. 5:00

Vilkkaan valtatie kolmen liikenne Tampereen ja Vaasan välillä muuttuu nykyistä sujuvammaksi ja turvallisemmaksi, kun Hämeenkyrön kirkonkylän kiertävä Kolmostien oikaisu eli Hämeenkyrönväylä otetaan käyttöön marraskuun puolivälissä. Tieosuus on vuosia ollut ruuhkainen ja rumentanut onnettomuustilastoja.

Nyt kymmenen kilometrin matkalle Hanhijärveltä Kyröskoskelle aukeaa uusi nelikaistainen valtatie, joka lyhentää Hämeenkyrön ohitse kulkevan liikenteen matka-aikaa noin kahdeksalla minuutilla. Tämä on iso helpotus Tampereen ja Vaasan välillä kulkeville, sekä henkilöliikenteelle että tavarakuljetuksille.

Vuosikymmeniä vireillä ollut tiehanke toteutui lopulta vauhdilla, kun valtionrahoitus varmistui vuonna 2019. Rakennustyöt alkoivat syyskuussa 2020. Nyt reilua kahta vuotta myöhemmin tie valmistuu ajokuntoon peräti vuoden etuajassa.

Hanke on malliesimerkki siitä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kun urakkasopimus Destian kanssa oli solmittu, urakoitsija, kunta ja Väylävirasto käyttivät aluksi muutaman kuukauden aikaa sen suunnitteluun, miten hanke toteutetaan ja viedään maaliin mahdollisimman tehokkaasti. Urakoitsija osasi varata riittävästi tekijöitä ja kalustoa käyttöön, joten työt etenivät ja ikäviltä yllätyksiltä vältyttiin.

Kunnanjohtaja Antero Alenius laskee, että suhteutettuna Hämeenkyrön 10 300 asukkaaseen lähes 70 miljoonan euron väylähanke oli vähintäänkin kaksinkertainen ponnistus verrattuna Tampereen isoihin infrainvestointeihin Rantatunneliin ja ratikkaan.

Uudesta tiestä odotetaan piristysruisketta kunnan elinkeinoelämälle. Tippavaaran ja Hanhijärven liittymät ovat liikenteen solmukohtia, jotka poikivat ympärilleen yrityksiä. Vanhan kolmostien varrelle taas voidaan rakentaa asuntoja, kun liikenteen melu ja päästöt eivät enää kiusaa.

Pelkona toki on, että Hämeenkyrön kirkonkylä palveluineen näivettyy, kun Kolmostien tuoma asiakasvirta siirtyy kauemmas keskustaajamasta. Esimakua tästä on jo saatu, kun Alko ilmoitti muuttavansa kirkolta Tippavaaraan.

Näyttääkin siltä, että Hämeenkyrön elinkeinoelämän painopiste siirtyy uuden väylän perässä Tippavaaran ja Kyröskosken suuntaan. Se ei silti välttämättä tarkoita kirkonkylän kuolemaa.

Hämeenkyrön valttina on kansallismaisema, sen kumpuilevat pellot ja järvinäkymät. Maaseutuidylli tarjoaa luonnonläheistä asumista ja monia mahdollisuuksia myös matkailulle. Uusi kukoistus voi alkaa, kun rekkaralli väistyy.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut