Sähköpaketille olisi tarve jo syksyllä – vuodenvaihteeseen on pitkä aika odottaa, kun ennennäkemätön energiakriisi on jo yllämme

Hallitus osti myös itselleen lisäaikaa esittämällä energiayhtiöille toiveen, että ne myöntäisivät suuria sähkölaskuja saaneille tavallista pidempiä maksuaikoja.

1.9. 16:09

Tulevasta syksystä ja talvesta ennakoidaan suomalaisille kotitalouksille poikkeuksellisen hankalaa. Hallitus kertoi torstaina toimista, joilla sähkön hinnannousua lievitetään ja ostovoimaa elvytään ensi vuoden budjetissa.

Suomalaiset saavat helpotusta sähkölaskuihinsa sähkön arvonlisäveron väliaikaisesta alennuksesta. Talven kylmimpien kuukausien varalle kotitalousvähennyksen oheen tulee sähkövähennys, ja kaikkein pienituloisimmille tarjotaan erillistä sähkötukea osana sosiaaliturvaa.

Tuet määräytyvät todennäköisesti sähkölaskun suuruuden perusteella. Etenkin sähkölämmitteisissä taloissa asuvat pienituloiset ovat todennäköisiä tuensaajia.

Sähköpaketin tarkempia lukuja tai reunaehtoja ei hallitukselta vielä irronnut. Tavoitteena on, että toimet voisivat astua voimaan vuodenvaihteessa.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) myönsi hallituksen tiedotustilaisuudessa, että on kenties mahdotonta luoda nopealla aikataululla aukoton malli, jossa tuet kohdistuisivat juuri niitä eniten tarvitseville. Sama ongelma nähtiin jo aikanaan pikaisesti valmistelluissa koronatukipaketeissa.

Vuodenvaihteeseen on kuitenkin pitkä aika odottaa, kun energiamarkkinoiden ennennäkemätön kriisi on jo yllämme.

Kuukausia jälkijunassa maksettava tuki ei lämmitä, jos rahat eivät enää ensi kuussa riitä kaksinkertaistuneen sähkölaskun maksamiseen. Nyt tarvitaan kohdennettuja ja suoraviivaisia ratkaisuja.

Hallitus osti myös itselleen lisäaikaa esittämällä energiayhtiöille toiveen, että ne myöntäisivät suuria sähkölaskuja saaneille tavallista pidempiä maksuaikoja.

Talousarvioesityksessä luvattiin myös parannuksia ostovoimaan muun muassa varhaiskasvatusmaksuja alentamalla ja etuuksia korottamalla. Loppuvuodesta maksetaan ylimääräinen kuukausi lapsilisää, joka ei vaikuta toimeentulotuen tasoon.

Jää nähtäväksi, onko toimilla lopulta todellista vaikutusta kotitalouksien ostovoimaan. Kun ruokamenot jatkavat nousuaan ja asumismenot kallistuvat korkojen nousun myötä, etuuksien korotukset on nopeasti syöty.

Kotitalouksien taloutta pitää katsoa nyt kokonaisuutena. Vaarana on, että korkea inflaatio lamauttaa kulutuksen ja talous ajautuu taantumaan.

Se olisi myrkkyä myös yrityksille ja tähän saakka suotuisasti kehittyneelle työllisyydelle.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut