Nuorisotrendi ei saa muuttua järjestäytyneeksi rikollisuudeksi

Roadman-kulttuuri koetaan turvallisuusuhaksi.

11.8. 5:00

Aamulehti uutisoi eilen (10.8.), että Tampereellakin on nuorison keskuudessa nähtävissä roadman-ilmiö. Siihen liittyy kalliisiin merkkivaatteisiin pukeutuminen ja drill-genreen kuuluvan rap-musiikin kuuntelu.

Ilmiön rikollisella muodolla sen sijaan tarkoitetaan kalliin elämäntavan tavoittelua rikollisin keinoin. Roadman-kulttuuriin kuuluu esimerkiksi teräaseiden kantaminen mukana julkisilla paikoilla, ryöstöt, pahoinpitelyt ja huumerikollisuus.

Pääkaupunkiseudulla roadman-kulttuuri on näkynyt jo vuosia ja voidaan puhua järjestäytyneestä rikollisuudesta. Tänä keväänä Helsingin käräjäoikeudessa luettiin syytteitä katujengikäräjissä, joissa päätekijä sai 10 vuoden tuomion.

Roadman-ilmiö keskittyy vahvasti nuorten ja etenkin maahanmuuttajataustaisten nuorten miesten keskuuteen, todetaan Poliisiammattikorkeakoulun opinnäytetyössä (3/2022). Kaikki roadman-tyyliin pukeutuvat eivät ole rikollisia, ja merkkivaatteita hinkuvat varmasti nuoret alkuperästä riippumatta. Mutta jos tavoitteena on elää yhteiskunnan ulkopuolella ökytyyliin, ollaan vaarallisella tiellä. Jos roolimalleja ei löydy kuin suoratoistosarjoista tai sosiaalisesta mediasta, ei ole tavatonta, että gangsterifiktiota yritetään toistaa oikeassa elämässä, kuten on käynyt roadman-kulttuurissakin.

Keinot rikollisen kulttuurin kasvun estämiseksi on etsittävä yhdessä koulujen, kotien ja viranomaisten kanssa mutta myös yhteiskunnan asenteista ja rakenteista. Rasismi vain ruokkii roadman-kulttuuria.

Suomessa, tai ainakin Pirkanmaalla, voidaan puhua vielä lieveilmiön ennaltaehkäisystä, ja on hyvä, että poliisi on täällä hereillä ja kuulostelee trendejä nuorten keskuudessa. Rikoskomisario Markus Antila Sisä-Suomen poliisista sanoo (AL 10.8.), ettei Tampereella ole havaittu vielä jengitunnuksin liikkuvia porukoita.

Poliisiammattikorkeakoulun opinnäytetyössään Laura Pehkonen ja Angeliina Pentinpuro haastattelivat poliiseja, jotka olivat kaikki erikoistuneet ennalta ehkäisevään toimintaan pääkaupunkiseudulla sekä Länsi- ja Itä-Uudenmaalla. Tutkimuksen johtopäätös on kylmäävä:

”Pidämme yhtenä tutkimuksemme tärkeimpänä tutkimustuloksena sitä, että Suomi on jengiytymisen suhteen menossa vahvasti Ruotsin jalanjäljissä. Mielestämme on erittäin huolestuttavaa, että kaikki haastateltavat kokivat Suomen olevan samalla tiellä Ruotsin kanssa. Pidämme myös erittäin huolestuttavana sitä, että kaikki haastateltavat kokivat Suomen jengiytymisen sekä roadman-kulttuurin olevan turvallisuusuhka Suomelle.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut