Viro on jättimäisellä tuellaan Ukrainalle noussut tässä asiassa ohi Suomen

Viro on ollut suomalaisittain katsottuna ällistyttävän suoraviivainen ja tehokas padotessaan venäläisten toimintaa maassa.

1.8. 5:00

Aamulehti

Ukrainan puolustusministeriö hehkutti viime viikolla estoitta Viroa. ”Viro tietää, mitä tarkoittaa vastarinta ja miltä tuntuu tulla miehitetyksi. Ukraina ei koskaan unohda”, Twitter-videossa todetaan.

Viro on auttanut kokoonsa nähden Ukrainaa enemmän kuin mikään muu maa. Kun Suomi on myöntänyt Ukrainaan korvattavaa puolustustarvikeapua noin 88 miljoonan euron edestä, Viron vastaava luku on noin 240 miljoonaa euroa.

Viimeistään tässä vaiheessa suomalaisten on lopetettava alentava puhe pikkuveli-Virosta. Viro on noussut tässä asiassa henkisesti suurten valtioiden joukkoon, ohi Suomen.

Suomen kannalta lohduttavaa on se, että Viron suuremmalle sotilaalliselle avulle on perusteensa. Vaikka molemmat maat ovat Venäjän naapureita, pitää Suomen hoitaa auttamisen lisäksi myös oma puolustuksensa.

Viron oma armeija on pieni, ja se ei yksin pystyisi puolustamaan itseään Venäjää vastaan. Maalla ei ole esimerkiksi omia hävittäjiä ollenkaan. Hädän tullen maan puolustaminen on muiden Nato-maiden harteilla. Sen pitää osoittaa koko maailmalle, että se tekee kaiken voitavan muiden auttamiseksi.

Tilanne on siis eri kuin Suomella, jolla on tulevan Nato-jäsenyyden lisäksi uskottava oma puolustus. Pärjäisimme periaatteessa myös yksin, ja sen vaalimiseksi aseiden antamista on punnittu tarkkaan. Muuta apua on toki syytä antaa sitäkin enemmän.

Suomen aseellisen tuen uskottavuutta on vaikea arvioida, koska tiedot salataan. Virolla on eri taktiikka ja se on ottanut kaiken irti medianäkyvyydestä.

Aseiden lisäksi Viro on tehnyt paljon myös omalla maaperällään padotessaan venäläisten mahdollisuuksia.

Maa on ollut asiassa ällistyttävän suoraviivainen. Viime viikolla Viro ilmoitti kieltävänsä Venäjän kansalaisia saamasta viisumia opiskellakseen maassa. Vähän aikaa sitten olleen hallituskriisin jälkeen venäjänkieliset päiväkodit ja koulut päätettiin muuttaa vironkielisiksi. Jo maaliskuussa Viro keskeytti väliaikaisesti turistiviisumien myöntämisen tietyin poikkeuksin venäläisille. Suomessa asiassa ei ole päästy puusta pidemmälle.

Viro tekee kaikkensa auttaakseen Ukrainaa. Jos maa kokisi jälleen Ukrainan kaltaisen kauhean kohtalon, tarvitsisi myös se kaiken voitavan avun. Hädässä ystävät tunnetaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut