Törkein idea pitkään aikaan – alkoholiton Alko on sama kuin järjetön järki tai sosialistinen markkinatalous

Alkoholiton viina on raikas merkki elämäntapojen muutoksesta. Alkoholiton Alko puolestaan on ummehtunein mahdollinen tuulahdus tunkkaisesta umpiosta, jossa kukaan ei ole kuullut oikeusvaltiosta tai kilpailusta.

10.6. 12:40

Twitter: @tuulensuu

Syksyllä nähtiin sellainen ihme kuin viinaton viina. Helsinki Distilling Company toi markkinoille ginimäisen alkoholittoman tisleen, jota voi käyttää juomasekoituksissa.

Nyt ihmeet saavat jatkoa, kun Alko on perustanut alkoholittoman Alkon. Kyseessä on markkinointitempauksena kiertävä kiiltävä Alko-kioskivaunu, joka vierailee kesällä muun muassa Turussa, Tampereella, Helsingissä ja Oulussa. Kioskista myydään alkoholittomia juomia kuten maustettua vettä. Alko perustelee tempausta kulutustottumusten muutoksella ja alkoholittomien juomien suosion kasvulla. Alko myi viime vuonna alkoholittomia juomia 664 000 litraa, enemmän kuin siideriä.

Alkon olemassaolon peruste on lakiin kirjattu alkoholin vähittäismyynnin monopolin harjoittaminen. Vesiä myymällä yhtiö laajentuu monopolituottojensa avulla yritysten alueelle. Tämä on vastoin kaikkea sitä, mihin yhteinen hyvinvointimme perustuu.

Luulisi, että sääntö on tarpeeksi yksinkertainen muistettavaksi: valtio ei voi tehdä sitä, mitä yritykset tekevät. Poikkeukset kuten terveydenhuolto ovat harvinaisia, niiden on perustuttava lakiin ja noudatettava markkinoiden kansainvälisiä pelisääntöjä, Suomessa siis Euroopan unionin sisämarkkinasääntelyä. Tämä takaa voimavarojemme järkevän käytön eli sen, että kansalaisen kannalta paras, eikä esimerkiksi tehottomin, toimintatapa voittaa.

Mitä seuraavaksi? Puolustusvoimat voisi perustaa sotilaskotiketjun suurimpiin kaupunkeihin. Kahvioista saisi suosittuja armeijan munkkeja, joita vapaaehtoiset valmistaisivat luomuraaka-aineista. Tämä olisi perusteltua, koska maanpuolustustahto ja sen ylläpitäminen on pinnalla ja kahvilakulttuuri on asiakkaille tärkeää. Sivuseikka, ettei ole Puolustusvoimien tehtävä lainkaan tai jos epäreilun kilpailun takia vaikkapa kymmenen perinteikästä tamperelaista kahviota ja leipomoa menee konkurssiin.

Yleisradio voisi laajentua lakisääteisen radio- ja televisiotoimintansa ulkopuolelle ja tehdä mitä päähän pälkähtää, kuten ruveta tapahtumajärjestäjäksi tai pelikehittäjäksi, koska näin tavoittaa paljon ihmisiä ja tapahtumat ja pelit ovat mukavia. Tai itse asiassa Yleisradio tekee jo niin. Siinä määrin, että sen rahoitus uhkaa paisua 610 miljoonaan euroon nykyisestä noin 560:stä.

Entä miksi Alko rajoittuisi virvoitusjuomien myyntiin? Sillä on kattava myymäläverkosto, josta voisi myydä kaikkea pientä kuten makeisia, eväitä ja käsikauppalääkkeitä.

Pahoittelut kioskiyrittäjille ja apteekkareille konkursseista sekä meille kaikille muille, jotka luulimme maatamme markkinataloudeksi. Mutta ei hätää, meillä Suomessa palvelu paranee ja verot maksaa valtio.

Kirjoittaja on Aamulehden vastaava päätoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut