Heikommastakin asemasta on nyt hyvä aika päästä työelämään

Yritykset ovat suhtautuneet nihkeästi välityömarkkinoihin.

7.6. 5:00

Jos Suomessa ei saa nyt töitä, ei sitten koskaan. Maassa oli huhtikuussa avoinna 240 700 työpaikkaa, pari tuhatta enemmän kuin työttömiä. Pelkästään huhtikuussa uusia avoimia työpaikkoja ilmaantui 111 000.

Tätä yhtälöä yritetään osaltaan ratkoa erilaisilla aktivointipalveluilla, joihin kuuluu niin sanottujen välityömarkkinoiden keinoja. Niitä ovat muun muassa palkkatuki, työkokeilut ja oppisopimuskoulutukset.

Välityömarkkinat luotiin 1990-luvulla silloisen korkean pitkäaikaistyöttömyyden takia. Jälkimmäinen on nyt laskussa, myös Pirkanmaalla, mutta täälläkin yli kaksi vuotta työttöminä olleiden määrä on kasvanut. Se on ruminta muuten valoisassa Pirkanmaan työllisyyskatsauksessa.

Useampi kuin joka neljäs työikäinen ei ole Suomessa vieläkään työmarkkinoilla, eikä parempaa työllisyystilannetta ole hetkeen näköpiirissä tämän joukon pienentymiseksi. Välityömarkkinoilla voisi olla iso rooli, mutta yritykset pitävät niitä byrokraattisina eivätkä kaikki ehdi tai tunne tarvetta paneutua erilaisiin tukiin. Työvoimapula voi kuitenkin pakottaa muuttamaan suhtautumista, jos sopivia hakijoita ei muuten löydy.

Soste eli Suomen sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö selvitti välityömarkkinoiden yhteistyöryhmän kanssa kyselytutkimuksessa, miten yritykset suhtautuvat heikoimmassa olevien työllistämiseen ja välityömarkkinoihin. Vastaajia oli 654 yrityksestä ja vastaukset yllättävän tylyjä.

70 prosenttia yrityksistä tunsi välityömarkkinat huonosti ja 61 prosenttia vastasi, ettei heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien palkkaaminen ole mahdollista. Yksi syy on kustannusriski: yritykset toivovat että työkyvyttömyysaikojen kustannukset korvattaisiin kokonaan ja työsuhteen päättämisen pitäisi olla helpompaa.

40 prosenttia vastaajista oli kuitenkin työllistänyt ihmisen heikoimmasta asemasta eli nuorista, vammaisista, ikääntyneistä, pitkäaikaistyöttömistä, osatyökykyisistä tai maahanmuuttajista. Kokemukset olivat vaihtelevia. Vain 11 prosenttia yrityksistä antaa työllistämisen suosittelumahdollisuudeksi kiitettävän arvosanan.

Vastaajat uskoivat, että välityömarkkinoiden työkalut voivat auttaa parhaiten nuoria. Suomen Yrittäjien havaintojen mukaan esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen käyttö on liian vähäistä, vaikka se voisi ehkäistä lukuhaluttomien mutta tekemisestä innostuvien nuorten syrjäytymistä.

Yrittäjien kannalta ongelma on oppisopimuksen alkuvaiheen heikko kustannusvastaavuus, kun opiskelija ei heti kykene tarpeeksi tuottavaan työhön ja koulutus sitoo henkilöstöä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut