Osakkeenomistajaksi kaupan kassalla

Suomalaisilla olisi varaa vaurastua lisää, ja omistamisen parempi ymmärtäminen tekisi meille kaikille hyvää. Meitä voisi kannustaa omistajiksi yllättävilläkin tavoilla.

29.5. 5:30

Twitter: @tuulensuu

Miten raikasta onkaan nykyään kuulla sanapari paha kaupallisuus! Kahdestakin syystä: ilmaus on riemukkaan järjetön, ja nykyään sitä kuulee huomattavan harvoin, mikä kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta hyvää.

Kaupallisuuden vieroksuminen on vaihdantataloudessa huvittavaa, koska pohjimmiltaan kaupallisuuden vaihtoehto olisi rakentaa itse kaikki tilat, joissa käy, ja viljellä itse kaikki, minkä syö. Pahan kaupallisuuden sijaan argumentit ovat tarkempia: kritiikkinsä ansaitsevat vaikkapa ahneus tai vahingossa syntyneen monopolin hinnoittelu.

Omistajuutta voisimme ymmärtää nykyistä paremmin. Sijoittajien sijoitukset ovat hyvinvointimme ydin, koska viime kädessä verot eli yhteiskunnan toiminnan rahoitus maksetaan yksityisten yritysten tuloksesta.

Sijoittamisen ja omistamisen ymmärrystä lisää erittäin merkittävästi, että sitä tekee itse, missä mittakaavassa tahansa. Mitä enemmän on suomalaisia finanssiomistajia, sitä yhteisempi on ymmärrys hyvinvoinnin rahoituksesta. Sivutuotteena varallisuutemme kasvaa. Tästä näkökulmasta omistajuuden lisäämisen pitäisi olla tärkeä kansallinen tavoite.

Suomen Pankin tilastojen mukaan maaliskuun lopussa kotitalouksilla oli pörssiyhtiöiden osakkeita 49 miljardin euron markkina-arvosta. Suomalaisissa sijoitusrahastoissa kotitalouksilla oli maaliskuun lopussa kiinni 33 miljardia euroa.

Ovatko nämä paljon vai vähän? Vertailun vuoksi kotitalouksiemme talletuskanta oli samaan aikaan 111 miljardia euroa. Sveitsiläispankki Credit Suissen viimevuotisen raportin mukaan suomalaisten keskimääräinen nettovarallisuus (mediaani) oli 74 000 Yhdysvaltain dollaria per aikuinen, euroissa noin 69 000. Nettovarallisuus oli Ruotsissa 84 000, Norjassa 110 000 ja Tanskassa 154 000 euroa per aikuinen. Suomalaisia yksityishenkilöitä oli osakeomistajina EuroClear Finlandin arvo-osuusjärjestelmässä huhtikuun lopussa 960 000. Sijoitusrahastoja tai kotimaassa noteerattuja pörssiosakkeita omisti Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 noin 1,7 miljoonaa ihmistä. Miten vielä lisää sijoittajia?

Avauksen mahdollisuus on niillä suomalaisilla pörssiyrityksillä, jotka toimivat suoraan kuluttajan arjessa kuten kaupassa. Stockmannilla oli aikanaan kanta-asiakkailleen optio-ohjelma, jossa tietyllä vuosiostoksella sai vastikkeetta optio-oikeuksia. Tässä on edelleen itua. Voisipa kassa kysyä: ”Teillä näkyy olevan reilusti bonusta, vähennetäänkö laskusta vai merkitsenkö muutaman osakkeen? Näyttäisi olevan osinkopäiväkin tulossa.”

Juridiikka on taatusti vaikeaa, mutta yrittää kannattaa. Asiakas ilahtuu omistamisen helppoudesta, kansa vaurastuu, yritys saa entistä sitoutuneemman asiakkaan. Aloittaa voisivat vaikkapa Kesko sekä Musti ja Mirri.

Kirjoittaja on Aamulehden vastaava päätoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut