Työttömiä oli yhtä vähän kolme vuotta sitten

Määrä laski Pirkanmaalla enemmän kuin missään muualla Suomessa.

3.5. 6:00

Työllisyystilanne on Suomessa nyt niin hyvä, ettei uskoisi Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jatkuvan kolmatta kuukautta. Maaliskuun työllisyysaste oli 73,7 prosenttia, kun työssä käyviä oli 77 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyysaste oli korkeampi kuin kertaakaan 1990-luvun lamaa edeltäneiden vuosien jälkeen, siis reilusti yli 30 vuotta sitten.

Näin hyvä työllisyysaste selittyy osin määräaikaisten ja osa-aikaisten työsuhteiden suurella määrällä, mutta onneksi myös talouden vahvalla tilanteella, jota pandemiarajoitusten poisto on vauhdittanut. Sota on toistaiseksi aiheuttanut empimistä ja yleistä epävarmuutta, mutta ei ehtinyt kuukaudessa näkyä reaalitaloudessa vielä juuri muuten kuin raaka-ainepulana ja hintojen nousuna.

Hintoja nostaa etenkin energian kallistuminen, joka on nyt hieman hellittänyt. Kun Venäjän tuonnin osuus katoaa kokonaan, kaasu- ja öljytuotteet kallistunevat jälleen. Venäläisestä energiasektorista irrottautumisessa merkittävä askel olivat Fennovoiman maanantaiset pakit Rosatomille Hanhikiven ydinvoimalasopimuksesta.

Pörssiyritysten alkuvuosi oli hyvä. Vasta jälkimmäinen vuosipuolisko näyttää, millaisen iskun ne saivat sodan vuoksi. Samoin työllisyys heikkenee vasta ajan kuluessa, mikäli sota aiheuttaa laajan taantuman, jota samanaikainen inflaatio syventäisi.

Hypon arvion mukaan alueelliset erot voivat kasvaa, kun Itä-Suomi kärsii muuta maata laajemmin Venäjän käpertymisestä. Siellä kaikenlainen taloudellinen yhteistyö on ollut niin laajaa. Kun venäläiset sulkevat kaasuhanan, vaikutukset näkyvät toki yksittäisissä Pirkanmaan tehtaissa, mutta varsinaisiin ongelmiin joutuu Kaakkois-Suomen metsäteollisuus.

Pirkanmaa ottaa hyvässä kunnossa vastaan esimerkiksi odotettavissa olevan rakennusalan rauhoittumisen. Työttömien määrä laski maakunnassa enemmän kuin missään muualla. 8,5 prosentin työttömyysaste oli alueiden kolmanneksi pienin. Työttömiä oli noin 21 000, yhtä vähän kuin vuoden 2019 toukokuussa. Tuolloin pandemiasta ei ollut vielä havaintoakaan.

Uusia avoimia työpaikkoja oli yli 15 000: kolmea työtöntä kohti Pirkanmaalla oli siten tarjolla kaksi työpaikkaa. Tätä yhtälöä ei valitettavasti koskaan ratkota, ei edes uudella aktiivimallin versiolla. Pitkäaikaistyöttömien määrä toki laski vuoden aikana, kun yli vuoden työttöminä olleita oli tuhat vähemmän. Yli 2 vuotta työttöminä olleiden määrä nousi melkein saman verran, joten osa korona-ajan työttömistä on saanut huomata tilanteen pitkittyneen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut