Sotilaskoulutus ei saa vaarantua - Pääkirjoitukset - Aamulehti

Sotilaskoulutus ei saa vaarantua

Virka-apupyyntö puolustusvoimille on mittava. Varussotilaat tiukilla koronan takia muutoinkin.

11.1. 6:00

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt puolustusvoimia varautumaan koronatilanteeseen. Pyyntö on saanut kaksijakoisen vastaanoton. Ministeriön mukaan kunnat ja sairaanhoitopiirit tarvitsisivat puolustusvoimien apua koronan testaus-, jäljitys- ja ylipäätään rokotustoiminnan toteuttamiseksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kentältä on saatu huolestuneita viestejä resurssien riittävyydestä. Pyyntö perustuu tartuntatautilakiin. Virka-apuun tarvittavan henkilöstön määräksi on väläytelty jopa 5 000 henkilön kahden kuukauden työpanosta eli kyse ei ole mistään pienestä talkooavusta. Ministeriö itse ei pyydä virka-apua, mutta pyyntöjä voisivat lähettää esimerkiksi kunnat ja sairaanhoitopiirit.

Varussotilaiden edusvalvontaliitto (Varusmiesliitto) on ehtinyt tyrmätä ajatuksen siitä, että koronakriisiin käytettäisiin varussotilaita. Liiton mukaan kahden kuukauden jakso koronatalkoissa lyhyimmästä kuuden kuukauden palvelusajasta olisi liian pitkä.

Liitto on kannanotossaan oikeassa. Varsinainen sotilaskoulutus kärsisi huomattavasti, jos varussotilas olisi koronajäljityksessä tai muissa tehtävissä kolmanneksen palvelusajastaan.

Koulutukseen kohdistuu muutoinkin paineita koronan takia. Varussotilaille ja kantahenkilökunnalle on räätälöity rotaatio, jossa palvelusjaksot jaksottuvat kuuden viikon sykleihin. Osa on kokenut, että koronakierrot vaikuttavat koulutuksen laatuun. Toki virka-apupyynnöt ulottuisivat myös kantahenkilökuntaan. Muutoinhan noin neljännes palvelusta suorittavasta ikäluokasta komennettaisiin koronasotaan.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on aiemmin Aamulehdessä kertonut, että virka-apu annetaan tavalla, johon puolustusvoimien resurssit ja henkilöstö riittävät. Puolustusvoimilta saatava tuki voisi keskittyä rokotuksia tukevaan työhön ja materiaaliseen apuun. Myös erilaiset opastustehtävät voisivat tulla kysymykseen.

Tarkemmat tiedot virka-avun sisällöstä ja henkilömäärästä eivät ole täsmentyneet. Järkevää olisi, että puolustusvoimat itse määrittäisi sen, miten paljon se voisi irrottaa väkeä, ja millaisiin tehtäviin ilman, että sotilaiden normaali koulutus häiriintyisi.

On selvää, että apua pyydettäessä sitä annetaan kykyjen mukaan. Puolustusvoimat ei ole yksin, myös kirkko on tarjonnut apuaan. Hyvä, koska ylimääräisiä käsipareja tarvitaan lisää.

Eikä sovi unohtaa yksittäisten ammattilaisten panostusta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nonynek oli joulun aikaan kotipitäjässään Iitissä vapaaehtoisena rokottamassa kuntalaisia. Näitä yhteen hiileen puhaltamisen malleja kaivataan vielä lisää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut