Yhdessä koronaa vastaan – jokaista rokottamaan oikeutettua terveydenhuollon ammattilaista tarvitaan nyt - Pääkirjoitukset - Aamulehti

Yhdessä koronaa vastaan – jokaista rokottamaan oikeutettua terveydenhuollon ammattilaista tarvitaan nyt

Rokottajat ovat nyt tärkeässä avainroolissa, jotta voimme päästä joskus pandemiasta eroon.

23.12.2021 5:30

Marianne Joutvuo voisi tällä hetkellä viettää eläkepäiviä, mutta sen sijaan hän pistää koronarokotteita tamperelaisten käsivarsiin. ” Ajattelin, että annan oman panokseni, sen mitä pystyn”, hän sanoo Aamulehden haastattelussa (AL 23.12.)

Joutvuo on esimerkki siitä, kuinka yksittäinen ihminen voi antaa valtavan lahjan yhteiseen hyvään. Ja Joutvuon kaltaisia henkilöitä tarvitaan nyt lisää.

Pitkään jatkunut koronapandemia on laittanut terveydenhuoltomme äärirajoille. Töitä on jatkuvasti enemmän kuin tekijöitä.

Vakavasta tilanteesta kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perjantaina julkaisema viesti, jonka mukaan ”alueen kunnat tarvitsevat kipeästi lisää henkilökuntaa selvitäkseen väestön rokotuksista”. Viestillä vedottiin sellaisiin terveydenhuollon ammattilaisiin, joilla on mahdollisuus osallistua joustavasti rokotusponnisteluihin. Kohderyhmänä ovat esimerkiksi eläkeläiset ja alan opiskelijat.

Vetoomus näyttää jo tuottaneen tulosta, sillä Tampereen rokotuksia koordinoiva hoitotyön päällikkö Birgit Aikio kertoo hakemuksia tulleen jo runsaasti. Lisää silti tarvitaan.

Rokotustahti on lähiviikkoina todella tärkeä asia pandemian torjunnassa. Mitä nopeammin väestölle saadaan jaettua kolmansia koronarokotteita, sitä tehokkaampi suoja saadaan. Se on tärkeää varsinkin nyt, kun helposti leviävä omikronvirusmuunnos on vallannut alaa Suomessa.

Siksi jokaista rokottamaan oikeutettua terveydenhuollon ammattilaista tarvitaan nyt. Sen vuoksi Aamulehti kertoo on omistanut aatonaaton etusivun tärkeälle asialle. Kerromme myös, ketkä voivat rokotustehtäviin hakeutua ja miten se onnistuu. Lukijoitamme pyydämme kertomaan viestiä eteenpäin.

Ponnistelu rokotusten eteen on myös tärkeä muistutus siitä, että yhteisössä on voimaa. Se on välillä uhannut unohtua ajoittain riitaisaksikin äityneen koronakeskustelun keskellä. Ajat ovat taas vaikeat, kun monen perheen talous joutuu jälleen koville sulkujen takia. Tilanne ei saa jatkua pitkään.

Jokainen meistä ei voi olla kuin Marianne Joutvuo, koska ammattipätevyytemme ei siihen riitä. Siitäkin huolimatta voimme kaikki miettiä omalla kohdallamme, mitä voimme tehdä yhteisen hyvän eteen. Vähintä, mitä voimme tehdä, on pysyä flunssaoireisina kotona ja huolehtia omista rokotuksistamme.

Koronapandemian käänteet ovat osoittaneet, että suurin vaikutus on, kun meillä on yhteinen päämäärä, jonka eteen olemme valmiita toimimaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut