Tampereen kasvu vaatii kärsivällisyyttä - Pääkirjoitukset - Aamulehti

Tampereen kasvu vaatii kärsivällisyyttä

Lukuisat rakennushankkeet näkyvät kaupunkikuvassa vielä vuosien ajan.

1.12.2021 6:00

Aamulehti on viime päivinä kertonut useista uusista rakennushankkeista Tampereen keskustassa ja sen lähiympäristössä.

Moni kansalainen odotti, että kun raitiotien ensimmäisen vaiheen rakentaminen on ohi ja uusi areena valmistunut, kaupunki saisi hengähtää hetken. Näin ei kuitenkaan ole.

Tampere uudistuu ja kasvaa myös tulevina vuosina. Uudishankkeiden lista on lähes loputon. Hiedanrannan aluetta uudistetaan jo, ja sinne suuntaava raitiotien kakkosvaihe on jo pitkällä. Näsijärven tekosaari odottaa hallinto-oikeuden päätöstä, jotta Lielahteen kerätty massiivinen kivikasa päästäisiin purkamaan.

Tammelan stadionia rakennetaan jo täydellä höyryllä, ja lisää on luvassa. Kannen kakkosvaihe ja sen kylkeen tuleva uusi asemanseutu vaikuttavat itäisen keskustan katukuvaan vielä vuosien ajan.

Myös tulevat raitiotielinjaukset Härmälän ja Linnainmaan suuntiin muuttavat katukuvaa ja vaikuttavat liikenteeseen jopa seuraavalle vuosikymmenelle asti. Näiden lisäksi odottamassa ovat vielä Viinikan, Ruotulan, Kaupin kampuksen ja Eteläpuiston massiiviset rakennushankkeet.

Kun tähän lisätään ydinkeskustan pienemmät rakennushankkeet ja jokavuotiset katu-, viemäri- ja kaukolämpötyöt, asukkailta ja maanteillä liikkuvilta vaaditaan ympäri vuoden kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä.

Tampere on vahvaa muuttovoittoaluetta, joten uusia asuntoja tarvitaan. Myös Tampereen jo päätetyt liikenneratkaisut edellyttävät, että raitiotielinjojen varrelle on järkevää rakentaa uutta. Myös vanhaa on koko ajan uusittava ja korjattava.

Tampere ei saa pysähtyä paikalleen, vaikka jatkuvat rakennushankkeet rassaavat hermoja ja sotkevat liikennettä. Kaupunki säilyy elinvoimaisena, kun elinkeinoelämä kehittyy ja ihmisille on töitä. Mitä paremmin Tampere menestyy, sitä varmemmin kaupunki saa verotuloja.

Tampereen kaavoittajilla ja muilla päättäjillä on näissä mullistuksissa tärkeä rooli huolehtia siitä, ettei vanhaa ja arvokasta tarpeettomasti tuhota uuden tieltä. Tärkeää on myös huolehtia kaupunkikuvasta ja huolehtia, että liikenne sujuu myös vuosikymmenten kuluttua.

Eikä pidä unohtaa sitä, että kaikki tämä uuden rakentaminen maksaa. Siksi hankkeita pitää toteuttaa järkevästi eikä kaupunki saa velkaantua lisää tilanteessa, jossa siltä sote-uudistuksen toteutuessa leikataan merkittävä osa verotuloista.

Nyt tarvitaan rohkeutta, mutta myös kaukonäköisyyttä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut