Vuodeosastojen supistaminen näkyy muualla - Pääkirjoitukset - Aamulehti

Vuodeosastojen supistaminen näkyy muualla

Kuntien yhteistyö on viisasta, mutta potilaiden pyörittäminen hoitopaikkaruletissa ei ole.

1.11. 6:00

Pirkanmaalla on viime vuosina tietoisesti vähennetty terveyskeskusten vuodeosastopaikkoja useissa kunnissa, vaikka väestö ikääntyy. Supistamisen taustalla ovat valtakunnalliset suositukset vuodeosastopaikkojen määrästä, tavoite ohjata potilaita paremmin tarpeen mukaisiin palveluihin sekä Pirkanmaan kuntien yhteistyö vuodeosastopaikoissa.

Aamulehden selvityksestä (Uutiset A6–8) käy ilmi, että osassa kunnista vähennykset ovat varsin merkittäviä. Viiden vuoden aikana muutamissa kunnissa on vähennetty kymmeniä vuodeosastopaikkoja. Lisäksi paikkamäärää on jouduttu karsimaan hoitajapulan vuoksi.

On selvää, että potilaiden pitkäaikainen makuuttaminen terveyskeskusten vuodeosastoilla ei ole järkevää. Sairaansijojen vähentäminen ei itsessään kuitenkaan paranna ketään.

Pirkanmaalla näyttääkin jossain määrin siltä, että hoidon tarve ei ole vähentynyt samassa tahdissa vuodepaikkojen kanssa, vaan osa potilaista on siirtynyt esimerkiksi Taysin ensiapu Acutan hoidettavaksi.

Tilanne on ajoittain se, että Acutan potilaille ei aina löydy jatkohoitopaikkaa, vaan potilaita joudutaan pitämään Acutassa pidempään kuin olisi tarvetta. Sairaita ihmisiä saatetaan myös joutua ajeluttamaan osastolta ja kunnasta toiseen.

Asia olisi syytä tarkastella vielä kokonaisuutena koko Pirkanmaan alueella. Kunnat tekevät myös jonkin verran yhteistyötä ja vuodeosastopotilaita on hoidettu myös naapurikunnissa. Se on hyvä asia.

Nykyään on tavallista, että potilas käy vain päiväseltään operaatiossa ja siirtyy kotiin toipumaan. Useimmiten se on järkevää, mutta ei aina. Se ei ole mielekästä, jos potilaat ruuhkauttavat kallista ja tärkeää ensiapua sen takia, ettei muuta hoitopaikkaa ole.

Ruuhkautuneita vuodeosastoja näyttää yhdistävän hoitajapulan lisäksi se, että kunnista puuttuu seuraavan vaiheen asumispaikkoja tai palveluita.

Näyttää myös siltä, että lähestyvä hyvinvointialueen aloitus vaikuttaa taustalla. Sote-uudistustyötä jo vuosia tehnyt Pirkanmaan hyvinvointialueen muutosjohtaja Jaakko Herrala kertoo että kunnat pyrkivät nyt rajoittamaan sote-budjetin kasvua. Lisäksi rajoittamislaki on estänyt kunnissa monet isot investoinnit. Peruspalveluihin on alkanut kertyä investointivelkaa. Heikoimmillaan seurauksena on se, että palveluasumispaikkaa vailla oleva potilas joutuu rulettiin, jossa hoitopaikka löytyy milloin mistäkin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut