Työpaikkoja on, nyt ne on täytettävä - Pääkirjoitukset - Aamulehti

Työpaikkoja on, nyt ne on täytettävä

Vuosi 2020 oli uusien työpaikkojen tilastossa 2010-luvun toiseksi suurin Pirkanmaalla.

19.1. 6:00

Vaikka koronavirus runteli taloudessa kaikkia viime vuonna, Pirkanmaalla vuosi 2020 oli uusien avoimien työpaikkojen syntymisessä ennätyksellinen (Uutiset A4–5).

Tammi–marraskuun työnvälitystilastot kertovat, että uusia työpaikkoja aukeni maakunnassa keskimäärin yli 6 200 joka kuukausi. 2010-luvulla vain vuosi 2019 oli määrässä koronavuotta edellä. Se ei kuitenkaan kerro koko totuutta työvoiman tarpeesta. Tähän syynä ovat esimeriksi työmarkkinan muutos ja työantajien tapa rekrytoida uutta työvoimaa.

Työpaikkahakuja pidetään nyt usein auki koko ajan, koska työnantajat haluavat löytää parhaimpia tekijöitä ja toisaalta iso osa avoimista paikoista ovat sellaisia, joissa vaihtuvuus on suuri johtuen työajoista ja työsuhteen mallista.

Työvoiman liikkuvuutta Tampereen kaltaisessa opiskelijakaupungissa lisää se, että moni tekee töitä opiskelun ohella. Tarpeet muuttuvat. Nopea vaihtuvuus ei aina ole huono asia, sillä se avaa uusia mahdollisuuksia uusille tekijöille. Tärkeintä on saada kokemusta, oli kyse mistä työstä tahansa.

Toisaalta toivottavaa olisi, että työ olisi niin houkuttelevaa, että siinä haluttaisiin pysyä. Elämäntilanne ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat toki suuressa roolissa tulevaisuutta mietittäessä.

Pirkanmaalle parasta olisi, että mahdollisimman moni opiskelijoista haluaisi jäädä. Vetovoimainen Pirkanmaa tarjoaa paljon mahdollisuuksia, ja siksi kaikkien tahojen olisi syytä miettiä, mitä asialle voitaisiin konkreettisesti tehdä.

Esimerkiksi hoiva-alalla on jo pitkään puhuttu kohtaanto-ongelmasta. Töitä olisi enemmän kuin tekijöitä. Olosuhteiden on oltava sellaisia, että hoivatyöntekijöitä löytyy. Avuntarvitsijoita on enenevissä määrin.

Pirkanmaalla on tarve myös it-osaajista. Paljon on puhuttu siitä, miten vaihto-opiskelijat pääsevät työllistymään Suomessa. Sen lisäksi, että ulkomailta tulevien osaajien työllistyminen on mahdollistettava, on yrityksillä oltava rohkeutta palkata muutenkin ensikertalaisia. Timantteja on haasteellista löytää, jos pelkästään ansioluettelo määrittää sen, kuka pääsee haastatteluprosessissa pisimmälle. Toki tehdyllä työllä on suuri merkitys.

Uudet työpaikat ovat positiivinen viesti siitä, että tarjontaa työmarkkinoilla on. Tärkeää on myös muistaa, että tuettava on heitä, jotka eivät pysty enää palaamaan työhön. Työntekemisen pitää olla aina kuitenkin houkuttelevampaa kuin tukien varaan jääminen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?