Jouluna on lupa pysähtyä ja vetää henkeä - Pääkirjoitukset - Aamulehti

Jouluna on lupa pysähtyä ja vetää henkeä

Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen ja monelle sitä on myös joulun viettäminen: olkaamme lähellä, vaikka olisimmekin kaukana.

24.12.2020 6:00

Poikkeuksellisen ja monelle meistä niin raskaan vuoden 2020 joulu on ovella.

Nyt on aika pysähtyä, hiljentyä ja rauhoittua, niiden kenellä siihen on mahdollisuus. Muistakaamme, että joulunakin osa meistä on töissä, kuka hoitamassa koronapotilaita, kuka huolehtimassa, että tulipalot tulevat sammutettua ja tiet aurattua niillä alueilla, joissa on etuoikeus viettää valkoista joulua.

Jouluna on aika myös muistaa heitä, jotka eivät ole enää viettämässä kanssamme joulua. Omia tänä vuonna kuolleita omaisiamme ja niitä, jotka eivät selviytyneet koronaviruksen aiheuttamasta sairaudesta.

Myötätuntomme ansaitsevat myös ne tuhannet työntekijät ja yrittäjät, jotka ovat epidemian vuoksi menettäneet työnsä joko väliaikaisesti tai pysyvästi.

Jouluna on sopiva aika myös kiittää koko Suomen terveydenhoidon henkilöstöä THL:n ja STM:n johtohenkilöistä lähtien. Muutaman suopean ajatuksen ansaitsevat myös poliitikot, jotka ovat joutuneet tekemään vaikeita päätöksiä ennen kokemattomassa tilanteessa.

Epidemian aiheuttama poikkeusaika on jatkunut jo kymmenen kuukauden ajan, emmekä voi vieläkään olla varmoja, milloin tämä on lopullisesti ohi. Keväällä toivoa antoi lähestyvä kesä ja päivä päivältä valoisammat aamut ja illat. Tänä syksynä eristäytyminen on tuntunut poikkeuksellisen raskaalta ja monelle yksinäisyys on ollut varmasti lähes sietämätöntä. Muistakaamme, ettei sosiaalisten kontaktien väheneminen ole koskenut pelkästään ikäihmisiä vaan siitä ovat yhtä lailla kärsineet muun muassa monet opiskelijat.

Joulujuhlan lisäksi tällä viikolla ansaitsee maljankohotuksen koronarokote. Tällä tietoa rokotukset alkavat viimeistään maanantaina ja se on paras uutinen moneen kuukauteen.

Oli ilahduttavaa huomata tiistaina, kuinka hieno maa Suomi edelleen on. THL:n julkistama rokotejärjestys muistutti meitä siitä, että haluamme ensimmäiseksi turvata hoitohenkilöstömme, omaishoitajien ja iäkkäimpien kansalaistemme terveyden. Vasta sitten aikanaan on meidän muiden vuoro.

Suomalaiset ovat sitkeää kansaa. Me olemme kestäneet sodat, kestämme jokasyksyisen pimeyden ja me kestämme myös tämän poikkeusajan, kesti se miten kauan tahansa.

Mutta nyt meidän on aika rauhoittua joulun viettoon. Vaikka emme pääsisi tänä jouluna lähelle läheisiämme, olkaamme läsnä ja lähellä, vaikka olisimme kaukana.

Rauhaisaa joulunaikaa kaikille Aamulehden lukijoille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut