Aamulehti uutisoi tällä viikolla, että Tampereen Rantatunnelin automaattinen liikennevalvonta käynnistyy joulukuun aikana ja että kameravalvonta laajenee nopeasti myös muun muassa Hervannan valtaväylälle ja Kalevantielle yli kymmenen kameratolpan voimin.
Lukijat ovat kommentoineet tolppauutisia vilkkaasti ja kyseenalaistaneet sekä nopeusrajoitukset että kameravalvonnan mielekkyyden. Tähän on vankat perusteet.
Lähtökohta on se, että rajoituksia noudatetaan. Toisaalta suomalaiset ja tamperelaiset ovat kuuliaista väkeä eivätkä varsinaisesti kaahareita. Mistä siis ärsyynnyksessä on kyse? Kyse on siitä, että nopeusrajoitukset tai kameravalvonnan toteutus eivät Suomessa kestä tarkastelua, vaan tarvitaan reippaita muutoksia.
Ensimmäinen ja tärkein ongelma on se, että nopeusrajoitukset määritellään kalenterin ja kartan perusteella eikä vuorokaudenajan ja liikennetilanteen. Tästä seuraa, että useina aikoina rajoitus on liian alhainen, kuten vaikkapa 60 kilometriä tunnissa ilta- ja yömyöhällä Rantatunnelissa, talvirajoitus kuivana marraskuun päivänä tai 50 kilometriä tunnissa tietyöpätkällä, jossa ei ole esteitä eikä ketään töissä.
Rajoituksia on voitava myös nostaa. Kameravalvonta tekee väärin asetetut rajoitukset näkyviksi, koska muutaman kilometrin ylityksestä seuraa liikennevirhemaksu, joka vaikkapa 170 euron suuruisena on kohtuuton rikkeeseen nähden. Liian alhaisilla rajoituksilla on melkoisen varmasti myös yksi yllättävä vaikutus: ne lisäävät kuskin kännykän käyttöä.
Punaisia päin ajaminen on surullinen ja vaarallinen, tutkitusti tamperelainen ilmiö. Tähän kameroilla tulee puuttua.
Kaikki kameratolpat tulee varustaa heijastimilla sekä Ruotsin malliin jokainen omalla etumerkillä. Niihin tulee merkitä nopeus, jota ne valvovat. Kameratolppien puuttumiskynnystä tulee nostaa, jotta huomio kohdistuu vaarallisimpiin nopeuksiin – niihin, joilla tolppia perustellaan.
Vaikkapa kolmostiellä Tampereelta ylöspäin nopeus vaihtelee 80:n ja 100:n välillä ja autoilijat jarruttavat tolppille, koska eivät muista rajoitusta niin varmasti, että haluaisivat ottaa jopa 200 euron kohtuuttoman virhemaksun kokoisen riskin.
Tietöiden rajoituksissa päätäntävalta tulee antaa työmaasta vastaavalle, jotta rajoituksia voidaan vaihtaa ja öiksi poistaa, jolloin autoilijoiden luottamus rajoitusten järkevyyteen palaa.
Muuttuvien nopeusrajoitusten tulee olla keskeisillä väylillä pääsääntö. Muualla voidaan ottaa käyttöön nopeusrajoituksen lisäkilpiä, esimerkiksi ”Huonossa kelissä 80”. Autoilijat joutuvat ottamaan itse kantaa myös talvirenkaiden tarpeellisuuteen, joka on huomattavasti isompi turvallisuuspäätös kuin plus miinus 20 kilometriä tunnissa kantatiellä.
Kirjoittaja on Aamulehden vastaava päätoimittaja.