Liikenteen verouudistus on Sanna Marinille tiukka paikka – päästöjä pitää karsia, mutta kauppa ei saa kärsiä - Pääkirjoitukset - Aamulehti

Liikenteen verouudistus on Sanna Marinille tiukka paikka – päästöjä pitää karsia, mutta kauppa ei saa kärsiä

On hyvä kannustaa suomalaisia kohti ekologisempaa autoilua. Silti suomalainen kauppa ei saa kärsiä liikaa.

12.6.2019 6:00

Aamulehti

Suomen automyynti on laskenut jo yhdeksän kuukautta peräjälkeen, ja sukellus on yllättänyt asiantuntijatkin.

Tilastot kertovat, että tammi–toukokuussa uusia autoja rekisteröitiin yli 14 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Sama ilmiö näkyy muuallakin. Viime vuonna henkilöautojen myynti laski ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen koko maailmassa.

Euroopan unionin alueella alavire on ollut kuitenkin selvästi Suomea maltillisempaa. Laskua on tullut 2,6 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Kun muu kauppa kiri Suomessa alkuvuonna plussalle, ei ole ihme, että autoalalla tunnelmat ovat alhaalla. Myös yt-neuvotteluja on käyty, parhaillaan isossa autokonsernissa Laakkosella.

Autokaupan ongelmien taustalla on korkea verotus ja Suomen todella vanha autokanta.

Autoalan mukaan uuden auton hankintaa on hidastanut erityisesti poliittinen keskustelu polttoaineiden mahdollisista kannusteista ja kielloista sekä veromuutoksista.

Keskustelu lähti laukalle eduskuntavaalien aikaan. Pääministeripuolue sdp:n ilmasto-ohjelmasta nousi esiin maininta, että tavoitteena on laatia suunnitelma uusien polttomoottoriautojen kieltämiseksi henkilöliikenteessä.

Uudessa hallitusohjelmassa ei ole mainintaa kiellosta, mutta suunta on selvä: keppiä polttomoottoreille ja porkkanaa sähköautoille.

Aikeena on nostaa fossiilisten polttoaineiden verotusta 250 miljoonaa euroa. On arvioitu, että sekä bensan että dieselin hinta nousisi noin viisi senttiä litraa kohden.

Samaan aikaan huoltoasemafirmojen tulee rakentaa tankkauspisteiden yhteyteen tietty määrä sähköautojen latauspisteitä.

Suomen tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on kova ja liikenteen kokonaisverouudistus tamperelaiselle liikenneministerille Sanna Marinille (sd.) yksi tulevan kauden tiukimmista paikoista.

Tunnin juna ja joukkoliikenteen laajamittainen kehittäminen osaltaan laskevat päästöjä. Sen lisäksi on hyvä kannustaa suomalaisia hiljalleen kohti ekologisempaa autoilua. Samaan aikaan täytyisi pitää huolta siitä, ettei suomalainen autokauppa kärsisi turhan paljon.

Nyt olisi ehdottoman tärkeää kehittää verouudistus, jossa päästöjä saadaan leikattua niin, että markkinat eivät liikaa häiriinny eikä työttömyys syvene.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: