Aamulehden pääkirjoitus 27.10.: Investointien pysähtymiseen ei ole varaa - Pääkirjoitukset - Aamulehti

Investointien pysähtymiseen ei ole varaa

Rakentamisen ja muiden alojen investoinnit takaavat, että Pirkanmaa on elinvoimainen myös tulevaisuudessa.

27.10. 6:00

Aamulehti

Rakennusala kantaa huolta uusien hankkeiden siirtymisestä määrittelemättömään tulevaisuuteen.

Rakennusteollisuus ry on seurannut koronakuukausien aikana jäsenyritystensä tuntoja. Kesän yli tultaessa rakennusalan yritysten viesti synkkeni. Elokuun lopussa jo 30 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä kertoi, että tilaajat ovat siirtäneet suunniteltuja hankkeitaan.

Näkymä on synkentynyt pandemian aikana myös infrarakentamisen puolella. Maarakennusalan neuvottelukunta ry:n mukaan infra-alan urakoitsijoiden tilauskannan pituus romahti kesällä alle neljään kuukauteen eli alle puoleen vuodentakaisesta.

Talonrakennusteollisuus ry:n aluepäällikkö Jari Lehtonen painottaa Aamulehden haastattelussa, että investointien käynnistymisestä on pidettävä huolta myös Pirkanmaalla.

Rakennusalalla pienikin investointi on usein mittava. Koko Suomen rakennustuotannon arvo oli 36,7 miljardia euroa vuonna 2019. Verojen osuus rakentamiseen sijoitetuista euroista on Rakennusteollisuuden mukaan 40–45 prosenttia. Jos rakentaminen pysähtyy, verokertymä pienenee.

Rakennusala on myös merkittävä työllistäjä Suomessa. Ala työllistää suoraan 250 000 työntekijää ja välillisesti vielä enemmän. Koko rakennettu ympäristö ja sen kunnossapito työllistää yli puoli miljoonaa ihmistä. Jos investointeja ei tehdä, pahimmassa tapauksessa lomautukset ja irtisanomiset koskevat heistä monia.

Pirkanmaan ely-keskus nosti tuoreimmassa työllisyyskatsauksessaan viime viikolla esiin rakentamis- ja valmistustyön yhtenä niistä ammattiryhmistä, joissa työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi vuodessa eniten.

Työttömiä Pirkanmaalla syyskuussa lähes 1 900 vähemmän kuin elokuussa – viime vuoteen verrattuna työttömyys kasvoi silti 40 prosenttia

On selvää, etteivät rakentamisen investointien hyytymisen vaikutukset toteutuessaan jää koskemaan pelkkää rakennusalaa. Investoinnit, sekä rakennusalan että muiden alojen, ovat merkittäviä koko Pirkanmaan elinvoimaisuudelle.

Tampereen pormestari Lauri Lyly viittasi vuoden 2021 budjettiehdotusta esitellessään kasvuennusteeseen, jonka mukaan Tampere jatkaa ensi vuonna kasvuaan 3 000 asukkaan vuositahdilla.

Tampere investoi korona-aikana ennätyksellisesti 271 miljoonalla eurolla: ensi vuonna panostuksia erityisesti lapsiperheisiin – katso tästä Tampereen budjetin tärkeimmät palaset

Investoinnit tekevät kaupungista muuttajien silmissä houkuttelevan myös tulevaisuudessa. Rakentamisen saralla ne takaavat senkin, että kaupungissa on toimiva infrastruktuuri sekä asuntoja ja toimitiloja eri tarpeisiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?