Hollywood-elokuvan tuotanto on hieno avaus - Pääkirjoitukset - Aamulehti

Hollywood-elokuvan tuotanto on hieno avaus

Amerikkalaisen tuotantoyhtiön houkuttelivat tänne muun muassa raha ja turvallisuus. Kuvaukset työllistävät myös suomalaisia.

23.10. 6:00

Tampereen seudulla tehdään parhaillaan historiaa. Tuotantoyhtiö XYZ Films aloitti tiistaina amerikkalaisen Dual-elokuvan kuvaukset. Elokuva on tiettävästi lajinsa ensimmäinen eli kokonaan Suomessa kuvattava Hollywood-elokuva.

Kuvaukset kestävät kuusi viikkoa ja kohtauksia kuvataan useissa eri paikoissa Tampereen seudulla. Miljoonatuotanto työllistää myös 60–100 suomalaista elokuva-alan ammattilaista. Elokuvassa näyttelee Hollywood-tähtien ohella Suomessa asuvia näyttelijöitä ja avustajia.

Jättiyllätys: Hollywoodin huippunimet kuvaavat elokuvaa juuri nyt Tampereella – harvinaista projektia on valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa

Hollywood-elokuvan kuvausten saaminen Tampereelle on työvoitto ja merkittävä päänavaus. Tampere esittää elokuvassa Luoteis-Yhdysvaltoja. Scifi-elokuva Dual piti kuvata Luoteis-Yhdysvalloissa, Seattlen tai Portlandin tienoilla. Sitten iski koronapandemia, joka keskeytti elokuvatuotannot Yhdysvalloissa. Kuvausryhmä tuli Suomeen, koska täällä korona on moneen muuhun maahan verrattuna hyvin hallinnassa ja turvallinen työskentely on mahdollista.

Lisäksi iso tekijä taustalla ovat taloudelliset syyt. Kokonaisuudessaan Dual on noin 4,3 miljoonan euron tuotanto. Suomessa kulutettava rahaosuus on noin 2,6 miljoonaa euroa. Rahoitus koostuu pääosin XYZ Filmsin rahoituksesta sekä Business Finlandin audiovisuaalisen alan tuotantokannustimesta ja Tampereen kaupungin tarjoamasta kannustimesta, joka kattaa 10–15 prosenttia elokuvatuotannon Tampereella syntyvistä kuluista.

Taustalla on paljon myös kovaa työtä. Erityisen merkittävä rooli on ollut Film Tampereen liiketoiminnan kehityspäällikkö Ilkka Rahkosella. Hän on saanut houkuteltua Tampereelle parissa vuodessa monta elokuvatuotantoa ja myös Koskinen-tv-sarjan tuotannon.

Dual on kuitenkin tähän mennessä suurin Tampereella kuvattava elokuva ja ilman Rahkosta Dualin kuvausryhmä tuskin olisi nyt täällä. Dual-elokuvan kanssa päästiin nopeasti eteenpäin. Keskustelut alkoivat kesäkuun 22. päivä ja nyt kuvaukset ovat täydessä vauhdissa.

Elokuvatuotanto on hyvä esimerkki uudenlaisesta avauksesta, joka voi johtaa merkittävään liiketoimintaan. XYZ Filmsin perustajaosakas Aram Tertzakian kertoo Aamulehden haastattelussa tutustuneensa suomalaisiin elokuvantekijöihin ja arvioi Suomen olevan "mahtava maa ja täynnä upeita ihmisiä". Jos tällainen sana lähtee liikkeelle, on lupa odottaa erinomaista tulosta Tampereen seudun elokuvabisnekselle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?