Toimitilakysyntä näyttää Tampereen vetovoiman - Pääkirjoitukset - Aamulehti

Toimitilakysyntä näyttää Tampereen vetovoiman

2020 valmistuva Techonopolis Asemakeskuskaan ei poista korkeatasoisten toimistotilojen tarvetta kaupungista.

4.9.2019 6:00

Oulun teknologiakylä oy:nä vajaat 40 vuotta sitten aloittanut Technopolis jatkaa laadukkaiden toimistotilojen tuottamista muun muassa Tampereella.

Erkkilän sillan kupeeseen ja pääradan varteen on vuodenvaihteessa 2020 ja ensi kesänä valmistumassa kolme toimistotornia, joista kaksi on jo lähes kokonaan varattu ja kolmaskin kovan kiinnostuksen kohteena (AL 2.9.).

Oulusta alkunsa saanut ja Helsingin pörssissäkin käynyt toimitilarakentaja on nyt brittiläisen pääomasijoittajan Kildare Partnersin omistuksessa ja jatkaa vauhdikasta vuokrattavien työskentelytilojen tuottamistaan paitsi Suomessa, myös muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Technopoliksella on jo tällä hetkellä kymmenen hehtaarin verran vuokrattavaa toimistotilaa Tampereen Hermian, Mediapoliksen ja Yliopistonrinteen kampuksilla. Asemakeskukseen saadaan tarjolle lähes kaksi hehtaaria erikokoisia toimistoja.

Erityisesti Yliopistonrinteen kokonaisuus on osoittanut, että tämän päivän toimitilavuokraajia kiinnostavat tavanomaista laadukkaammin ja paremmilla materiaaleilla toteutetut tilat. Sitä linjaa jatketaan Asemakeskuksessakin.

Laadukkailla työskentelytiloilla on aiempaa enemmän merkitystä, kun yritykset kilpailevat muun muassa osaavista informaatioteknologia-alan työntekijöistä.

Mielenkiintoinen huomio on, että aiemmin yritysten talousjohtajien valtakuntaa olleet toimitila-asiat ovat siirtyneetkin henkilöstöjohtajien ja HR-osastojen vastuulle.

Kiinteistökonsulttina Newsec-konsultointiyrityksessä työskentelevä Markku Turunen kuvailee tämän hetken tilannetta alalla aivan poikkeukselliseksi kymmeneen viime vuoteen.

Yrityspuistoissa tarjolla olevien vuokratilojen käyttöaste on korkea ja aiemmin vanhoissa toimitiloissa työskennelleet yritykset haluavat nostaa profiiliaan myös tarjolla olevin toimitilojen suhteen.

Kun kysymys on myös osaavan ja ammattitaitoisen henkilökunnan palkkaamisesta, ei yrityksillä ole varaa antaa tasoitusta tässäkään suhteessa kilpailijoilleen.

Kun joko kaupunkiin muuttaville tai tilojaan uudistaville yrityksille tarjotaan uusia vaihtoehtoja, Tampere on erinomaisissa asemissa. Kiinnostus Tamperetta kohtaan on suurin pääkaupunkiseudun jälkeen. Turku on parantanut asemiaan kolmantena.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut