Wilma-viesti ei riitä alakoululaiselle – ”On iso juttu, että opettajan naama näkyy ruudulta joka aamu”, sanoo erityispedagogi ja perää rutiineja myös etäopetukseen - Opiskelu - Aamulehti

Wilma-viesti ei riitä alakoululaiselle – ”On iso juttu, että opettajan naama näkyy ruudulta joka aamu”, sanoo erityispedagogi ja perää rutiineja myös etäopetukseen

Toimittaja piti päiväkirjaa, kuinka etätyö sujuu yhdessä etäkoululaisen kanssa. Ekaluokkalainen tarvitsee tuon tuostakin apua. Erityispedagogiikan dosentti Tanja Äärelä pelkää, että poikkeusaika lisää eriarvoisuutta oppilaiden välillä. "Oppilaalla on oikeus opetukseen ja palautteeseen myös etänä."

Opiskeluun tai töihin keskittyminen voi olla hankalaa, jos koko perhe on poikkeustilanteessa kotona. Dosentti Tanja Äärelän mukaan ei voida olettaa, että kaikki opetussuunnitelman opit toteutuisivat etäopetuksessa. Tärkeintä olisi, että tietyn vuosiluokan perustaidot tulisivat hallintaan myös poikkeustilanteessa. ­

28.3. 21:05

Herään aamulla kello puoli kuusi. En haluaisi, mutta neljävuotias haluaa jo nousta ylös.

On vuorossa etätyö- ja etäkoulupäivä numero kolme. Katson peilistä otsalleni valuvia harmaita hiuskiehkuroita, ja epäilen niiden lisääntyneen viikon takaisesta. Pistän kaurapuuron kiehumaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?