Kulunut viikko toi monille sijoittajille suuria tappioita – poikkeuksen tekee Airbnb - Oma raha - Aamulehti

Kulunut viikko toi monille sijoittajille suuria tappioita – poikkeuksen tekee Airbnb

Kulunut viikko on tuonut teknologiayhtiöihin, Yhdysvaltain suuryhtiöihin ja Helsingin pörssiin sijoittaneille tappioita. Majoituspalveluja tarjoavan Airbnb:n osake lähti perjantaina hurjaan nousuun.

27.2. 9:35

Majoituspalveluja tarjoavan Airbnb:n ensimmäinen tulosjulkistus pörssiyhtiönä sai yhtiön osakkeen kovaan nousuun.

Perjantain aikana osake nousi yhdessä päivässä yli 13 prosenttia. Kulunut viikko on ollut New Yorkin teknologiayhtiöille raju ja myös Airbnb:n osake on kärsinyt pudotuksesta.

Perjantaina yhtiön osakkeen arvostus nousi lähes korkeimmalle tasolleen kahteen viikkoon. Sen hinta oli perjantain päätteeksi yli 206 dollaria. Korkeimmillaan osakkeen hinta on pörssin sulkeutuessa ollut 11. helmikuuta, jolloin osake maksoi lähes 217 dollaria.

Airbnb julkaisi torstaina loka–joulukuun osavuosikatsauksensa. Tulos odotti yhtiötä seuraavien analyytikkojen odotukset selvästi esimerkiksi liikevaihdon kehityksen ja käyttökatteen kehityksen osalta.

Yhtiön liikevaihto oli loka–joulukuussa 859 miljoonaa dollaria, käyttökate eli tulos juoksevien kulujen jälkeen oli 21 miljoonaa tappiolla ja nettotulos 3,9 miljardia tappiolla.

Airbnb listautui New Yorkin pörssiin joulukuussa.

Helsingin pörssin yleisindeksi pakkasella

Kulunut viikko on yleisesti tuonut sijoittajille tappioita.

Esimerkiksi teknologiayhtiöitä New Yorkin pörssissä painottava Nasdaq Compositen -indeksin arvosta putosi kuluneen viikon aikana yli 2,5 prosenttia. Perjantaina sijoittajat saivat pientä lohtua, kun indeksi nousi 0,56 prosenttia.

Myös Yhdysvaltain suuryhtiöitä edustava S&P500-indeksi on pudonnut viikon aikana lähes 1,7 prosenttia. Pudotus jatkui perjantaina, kun indeksi putosi 0,48 prosenttia.

Helsingin pörssin yleisindeksi on niin ikään pudonnut viikossa 1,6 prosenttia. Indeksi on viimeisen kuukauden ajalta prosentin pakkasella.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?