Jukka Rautakorpi on seurannut Aleksander Barkovin elämää ja jääkiekkouraa pitkään lähietäisyydeltä. Hän on nähnyt, kuinka pikku-Sasha kasvoi aikuiseksi ja kuinka innokkaasta pojasta tuli yksi maailman parhaista jääkiekkoilijoista.
Rautakorpi työskenteli Tapparan päävalmentajana, kun Aleksander Barkov pelasi joukkueessa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Syksyllä 1995 syntyi poika-Barkov, joka kantaa samaa nimeä kuin isänsä.
”Puhun Sashasta ja pikku-Sashasta”, Rautakorpi sanoo.
Mitä tulee Barkovien kiekkoperheeseen, Rautakorpi nostaa esiin äiti Olgan merkityksen.
”Hän oli vähän kuin Sashan ja poikien koutsi, kun he asuivat Tampereen Atalassa. Olga kertoi, koska saa tulla ulkojäiltä sisälle syömään. Hän uskoi treenaamisessa määrään”, Rautakorpi kertoo.
Aleksander Barkov Senior ja Olga Barkova ovat tuoreen Stanley Cupin voittajakapteenin vanhemmat.
Isän merkitys pojan kiekkouralla on ollut tietenkin suuri. Pelaajatyyppeinä he muistuttavat toisiaan. Molemmat ovat isokokoisia, taitavia ja hahmottavat kentän erinomaisesti.
”Kun olimme Sashan kanssa Amur Habarovskissa, katselimme paljon Floridan NHL-pelejä. Jossain vaiheessa pikku-Sasha tuskastui isänsä neuvoihin. Vahva napanuora katosi pikku hiljaa ja poika otti omistajuuden omasta urastaan.”
Rautakorpi on pitänyt yhteyttä niin isään kuin poikaan. Hän tuntee pojan pelityylin niin läpikotaisin, että huomaa nopeasti pikkuvaivat.
”Joskus saatan laittaa isälle viestiä, että onko pojalla polvi kipeä, kun hän kääntyy toiselle puolelle huonommin kuin toiselle.”
Nyt Florida Panthers on NHL:n mestari ja Stanley Cupin haltija, mitä Barkov, 28, jahtasi tiiviisti viime vuodet.
”Floridan joukkue on nyt pikku-Sashan näköinen. Aiemmin näin ei ollut. Pojalla oli välillä tuskaistakin Floridassa, koska hän oli tottunut vastuulliseen ja kokonaisvaltaiseen pelaamiseen, eivätkä hänen maailmansa ja Panthersin peli kohdanneet”, Rautakorpi tietää.
Mestari-Panthers oli todella yhtenäinen, hyökkäsi fiksusti ja puolusti tiiviisti. Kokonaisuuden kruunasivat huippuyksilöt, kuten kapteeni Barkov.
”Floridan pelistä huokuivat yhdessä tekemisen voima ja tasapaino.”
Rautakorpi valmensi poika-Barkovia yhden liigakauden ajan 2012–13 Tapparassa. Isä oli siinä vaiheessa jo seuralegenda, poika taas pelannut yhdellä kaudella liigaotteluita.
17-vuotias Barkov otti paikan Rautakorven luottosentterinä Ville Niemisen ja Henrik Haapalan välistä. Troikka oli pitkiä jaksoja todella vaarallinen.
”Barkov kasvoi sen kauden aikana biologisesti ja pelillisesti. Hänestä tuli koko sarjan paras pelaaja.”
Aleksander Barkov loukkaantui keväällä 2013 HIFK-sarjassa, mikä saattoi maksaa Tapparalle Suomen mestaruuden.
Rautakorven mielestä Barkovia ajavat palava into ja pelaamisen riemu.
Kokenut luotsi joutui välillä toppuuttelemaan hyökkääjän halua treenata. Tappara-valmennus tarjosi pelaajille jääaikoja omatoimista harjoittelua varten. Joku otti ajan sieltä, toisen täältä, mutta Barkov varasi kaikki tarjolla olleet jääajat.
”Homma meni siihen pisteeseen, että jouduimme kieltämään Barkovia menemästä omatoimisille jäille.”
Kiellot eivät tahtoneet tehota. Ennen pudotuspelejä Rautakorpi kulki Petsamossa kentän ohi ja huomasi jäällä Barkovin.
”Siellä hän oli höntsäämässä ja jäi siitä kiinni. Se oli huvittava tilanne”, Rautakorpi nauraa.
Valmentaja säästi nuorukaisen läksytykseltä ja meni höntsyihin mukaan.
”Tuo tapaus kuvastaa Barkovia. Pelaaminen on hänelle suuri nautinto.”
Pitkäaikaisella Tappara-valmentajalla Marko Ojasella on samanlaisia kokemuksia Barkovista. Hän luonnehtii pelaajaa työnarkomaaniksi. Ojanen teki tähdelle vuosikaudet kesän treeniohjelmia NHL-kausien väliin.
”Aina välillä paljastui, että Barkov kävi viikko-ohjelman ulkopuolella usein pelaamassa rullalätkää, tennistä tai koripalloa. Sanotaan näin, että treenaamisen, ravinnon ja levon välisen suhteen kanssa oli vähän haasteita hänen kanssaan. Into kehittyä on mennyt välillä jopa vähän yli”, Ojanen kertoo.
Rautakorpi huomasi samoihin aikoihin, että Barkovin persoona muuttuu, kun hän pääsee mielipuuhaansa eli pelaamaan jääkiekkoa.
”Hän on luonteeltaan ujo ja introvertti mutta kaukalossa ihan toisenlainen. Jäällä vuorovaikutus hänen kanssaan on tosi helppoa. Vuosien myötä Barkovista on tullut aiempaa avoimempi. Muuten hän ei ole muuttunut tippaakaan. Nöyrä maailmantähti.”
Kesäisin Barkovilla oli tapana treenata Tapparan liigapelaajien mukana. Rautakorpi muistelee, että puhelin soi aina pian sen jälkeen, kun Barkov oli päässyt Suomeen.
Jukka Rautakorpi on nähnyt Aleksander Barkovin (toinen oik.) kasvua läheltä.
Marko Ojanen ja Barkov tekivät vuosikaudet tiivistä yhteistyötä.
Pelaaja halusi tulla vuosi vuodelta paremmaksi ja oli valmis tekemään lujasti töitä sen eteen. Julkisuudessa Barkov sanoi suoraan, että haluaa olla joku päivä maailman paras.
”Sehän häntä on ajanut kaikessa eteenpäin. Aina voi kehittää joitain asioita”, Ojanen toteaa.
Ensimmäisinä NHL-vuosinaan Barkov hankki lisää voimaa, minkä jälkeen hän keskittyi kesäisin pitkälti nopeuteen ja ketteryyteen.
Tukenaan hänellä oli esimerkiksi Rautakorven, Ojasen ja Ville Niemisen kaltaisia kiekkopersoonia, jotka tiesivät paljon harjoittelusta ja korostivat jääkiekon luonnetta joukkuepelinä.
Ei ihme, että Barkov on tänä päivänä huippukuntoinen, ääritaitava ja vastuullinen NHL-ammattilainen, jolle joukkueen menestys tulee aina ensimmäisenä.
Muutama vuosi sitten Hakametsässä Rautakorpi huomasi, että kuuntelijasta on tullut luennoitsija, kun aihe on Barkoville läheinen.
”Hän koputti olkapäälle ja alkoi pulputtaa treenaamisesta. Jos yritin sanoa jotain väliin, niin pikku-Sasha puhui päälle. Niin innoissaan hän oli”, Rautakorpi tyrskähtää.
”Lähipiirinsä kanssa Sasha voi oikeasti olla oma itsensä ja hänestä tulee sama ihminen kuin hän on kaukalossa.”
Oikaisu: Aleksander Barkovin isä pelasi yhden kauden Tapparassa jo ennen Jukka Rautakorven tuloa päävalmentajaksi.
