Kaapo Kakko nousi sankariksi NHL:n paikallis­väännössä – teki ensin kalliin virheen

Kaapo Kakko on saanut maalihanat auki viime viikkoina.

Kaapo Kakko arkistokuvassa.

23.12.2022 10:21

Kaapo Kakko nousi sankariksi, kun New York Rangers löi paikallisvastustajansa Islandersin maalein 5–3.

Kakko laukoi Rangersin voittomaalin K’Andre Millerin syötöstä ajassa 57.13.

Suomalaishyökkääjä oli aiemmin ottelussa antisankarin roolissa, sillä Mathew Barzal karkasi läpiajoon Kakon kiekonmenetyksestä ja teki Islandersin 2–1-johtomaalin toisen erän alussa.

Maali oli Kakon viides yhdeksään viime otteluun. Yhteensä maaleja on kasassa yhdeksän, eli suomalaislaituri on nyt yhden päässä henkilökohtaisesta kausiennätyksestään.

Kakko valittiin ottelun kakkostähdeksi.

”Näin tärkeässä pelissä sellaisen maalin antaminen on kova paikka nuorelle pelaajalle”, Rangersin käskijä Gerard Gallant sanoi Barzalin maaliin johtaneesta menetyksestä.

Turkulainen sai tukea kokeneemmilta pelikavereiltaan.

”Näin Chris Kreiderin ja Barclay Goodrow’n juttelevan hänelle. Virheitä sattuu, ja on hienoa nähdä, että hän lopetti pelin oikealla tavalla. Se helpotti häntä, se on selvää.”

Voitto oli tärkeä Rangersille, joka kasvatti nyt eronsa Islandersiin viiteen pisteeseen.

Suomalaisista pisteille yön kierroksella pääsi lisäksi Jesperi Kotkaniemi.

Puolustaja Jalen Chatfield ampui Kotkaniemen aloitusvoiton jälkeen Carolinan 2–1-maalin ottelussa Pittsburghia vastaan.

Penguins tuli myöhemmin tasoihin, kun Kotkaniemi ei onnistunut siivoamaan kiekkoa väljemmille vesille Antti Raannan edestä.

Brock McGinn tasoitti alivoimalla. Penguins kävi kolmannessa erässä johdossa, mutta Carolina tuli Jordan Staalin maalilla tasoihin.

Hurricanes aloitti jatkoajan taas kahdella puolustajalla. Tämä toi tulosta 23 sekunnissa, kun Jaccob Slavin iski voitto-osuman.

Sebastian Aho oli yhä sivussa alavartalovamman takia.

Kierroksen kenties pahin kämmi meni Spencer Martinin nimiin.

Vancouverin maalilla ailahtelevasti esiintynyt Martin päästi luvattoman helpon maalin, kun Seattlen Jared McCannin siniviivan takaa lähettämä kiekko upposi häkkiin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut