Kun Jussi Parkkila siirtyi Coloradoon, joukkue oli NHL:n pohjasakkaa – tamperelainen hehkutti Ylelle: ”En olisi ikinä uskonut, että tulen sitä nostamaan”

Hervannasta maailmalle lähtenyt valmentaja Jussi Parkkila teki suomalaista jääkiekkohistoriaa, kun Colorado voitti NHL:n mestaruuden.

Artturi Lehkonen (62) ja Mikko Rantanen (96) olivat isoissa rooleissa, kun Colorado voitti NHL-mestaruuden.

27.6. 16:34

Aamulehti

Kun Jussi Parkkila ensimmäisen kerran asteli Colorado Avalanchen kotihalliin kesällä 2017, ei vastassa ollut voittamisen kulttuuria ja hulppeita näkymiä. Edellisellä NHL-kaudella joukkue oli päästänyt liigassa eniten maaleja ja jäänyt koko sarjan jumboksi selkeällä marginaalilla.

Tamperelaisvalmentaja oli kuitenkin pakannut työhanskat mukaansa. Parkkilan ja joukkueen vuosien urakointi palkittiin NHL-mestaruudella varhain maanantaiaamuna Suomen aikaan.

Maalivahtivalmentaja Jussi Parkkila jännitti Amalie-areenan aitiossa seuran GM:n Joe Sakicin kanssa, kestääkö Coloradon 2–1-vierasjohto loppuun asti. Kestihän se. Kevään tähden Artturi Lehkosen toisen erän osuma palautti Coloradon mestariksi 21 vuoden tauon jälkeen. Kahden edellisen kauden mestari Tampa Bay Lightning taipui voitoin 2–4.

Lue lisää: Jussi Parkkila raivasi tiensä Takon tehtaan yövuoroista Stanley Cup -finaaleihin – näin hänestä tuli historian ensimmäinen NHL-mestaruuden voittanut suomalainen valmentaja

Kun pelaajat olivat saaneet nostaa Stanley Cupin vuoronperään ilmaan, oli vihdoin myös Parkkilan vuoro.

”Oli painava, mutta hieno. En olisi ikinä uskonut, että tulen sitä nostamaan. Olen Hervannasta Lindforsinkadulta lähtenyt, niin on tämä aika kova juttu”, Parkkila sanoi Ylelle.

Parkkilasta tuli ensimmäinen suomalainen NHL:n mestaruuden voittanut valmentaja.

”Onhan se hienoa. Olen tehnyt jotain, mitä kukaan ei saa ikinä pois. On tämä iso juttu itsellenikin”, hän kertoi Ilta-Sanomille.

Colorado hävisi pudotuspeleissä ainoastaan neljä ottelua.

Artturi Lehkonen ohitti terävällä kudillaan Andrei Vasilevskin toisessa erässä.

Mikko Rantanen oli finaalien tehokkain pelaaja kahdeksalla syöttöpisteellään.

Coloradon reitti NHL:n ykkösjoukkueeksi on noudattanut tuttua kaavaa. Koska palkkakatto asettaa tiukat raamit joukkueen rakentamiselle, on hankinnoissa ja nuorten pelaajien varaamisessa onnistuttava täydellisesti.

Pudotuspeleissä mukana olleista Coloradon 23 pelaajasta kuusi on sen omia varauksia. He muodostavat joukkueen kovimman ytimen, jonka varaan koko menestys on rakennettu: Gabriel Landeskog, Nathan MacKinnon, Mikko Rantanen, Cale Makar, Bowen Byram ja Alex Newhook on erittäin nimekäs kuusikko.

Loput pelaajat GM Joe Sakic on hankkinut erilaisilla pelaajakaupoilla, siirtolistalta tai vapaiden pelaajien markkinoilta. Yksi tärkeistä nappihankinnoista on ollut tämän kauden siirtotakarajalla seuraan tullut Artturi Lehkonen.

Kesästä 2017, jolloin Jussi Parkkila liittyi seuraan, mukana on vain kuusi pelaajaa. Valmennusryhmä sen sijaan on pysynyt kasassa jo viisi vuotta.

”En vaihtaisi päivääkään pois. Tämä on ollut upea kokemus, joka on opettanut minua paljon. Toivottavasti olen saanut myös maalivahdeille jotain oppia”, Parkkila sanoi Ylelle mestaruushumun keskellä ja kiitti kaikkia aiempia valmennettaviaan.

Nyt Coloradosta on tullut NHL:n suunnannäyttäjä, joka pelaa hyökkäysvoittoista, nopeaa, taitavaa ja voittavaa jääkiekkoa. Joukkue on ollut NHL:n puhutuimpia jo parin vuoden ajan, mutta tähän asti viimeisin osa-alue, voittaminen, on tökkinyt pudotuspeleissä. Toisesta pudotuspelikierroksesta oli muodostumassa jo melkoinen mörkö.

Kun kynnys ylittyi, Colorado ei enää taakseen katsonut. Joukkue voitti mestaruuden vakuuttavalla tavalla. Pudotuspelien saldo 16 voittoa, neljä tappiota on yksi NHL:n parhaista. Vain 1980-luvun suurseura Edmonton Oilers on pystynyt parempaan.

”Olemme saaneet viimeisinä vuosina aika paljon paskaa tuulettimeen rumasti sanottuna. Se näkyi nyt. Joukkueella oli hirveä halu, ja käänsimme kaikki kivet”, Parkkila sanoi Ylen mukaan.

Tätä korosti myös Joe Sakic, joka johdatti Coloradon kapteenina mestariksi 1996 ja 2001.

”Viime kauden loppu oli joukkueelle kova paikka. Kaikista näki ensimmäisestä leiripäivästä lähtien, että he tekevät kaikkensa, jotta tämä toteutuisi. Joukkue oppi ja pelasi yhtenäisesti koko kauden. Se näkyi nytkin kolmannessa erässä, joka oli loistava. Joukkue antoi mennä oman identiteettinsä mukaisesti”, Sakic sanoi Avalanchen sivuilla.

Jussi Parkkila on toiminut Coloradon maalivahtivalmentajana kaudesta 2017–18 lähtien.

Darcy Kuemper (vas.) haparoi ajoittain, mutta pystyi torjumaan mestaruuden arvoisesti.

Vuosituhannen vaihteen menestysvuosina Coloradon maalia vartioi maalivahtilegenda Patrick Roy. Jussi Parkkilan nykyisiä valmennettavia ei tulla valitsemaan jääkiekon kunniagalleriaan uran jälkeen.

Darcy Kuemper ja Pavel Francouz olivat Avalanche-nipun suurin kysymysmerkki finaaleissa. Vastapuolen maalia vartioi maailman parhaaksikin arvioitu Andrei Vasilevski. Kuemperin tilastot pudotuspeleistä eivät olleet loistokkaat, mutta hän kesti lopulta paineet. Tampa Bay ei nopean avausmaalin jälkeen enää toista kertaa osunut kuudennessa finaalissa.

”Kolmas erä oli yksi parhaista eristämme koko vuonna. Puhuimme tauolla, että pidämme jalan kaasulla ja paineen heidän päädyssään, ja juuri niin teimme”, Kuemper iloitsi Denver Postille.

Tampa Bay ei saanut takaa-ajoasemassa päätöserän avauspuoliskolla laukaustakaan kohti Kuemperiä ja koko erässäkin vain neljä kutia.

Jussi Parkkila sai aitiossaan huokaista.

”Se oli iso helpotus, että näin kävi. Ei sitä koskaan tiedä, paljonko näitä mahdollisuuksia tulee, niin hienoa, että saatiin tällainen päätös”, hän kertoi Ilta-Sanomille.

Coloradon taustavoimiin kuuluu myös Lempäälässä asuva Joni Lehto, joka on seuran kykyjenetsinnän Euroopan-osaston johtaja. Lehto on työskennellyt Coloradolle koko 2000-luvun.

Fakta

Aiemmat mestarit

NHL:n mestarijoukkueet edellisiltä vuosilta (suluissa mestaruuden voittanut suomalaispelaaja):

2022 Colorado Avalanche (Artturi Lehkonen, Mikko Rantanen)

2021 Tampa Bay Lightning

2020 Tampa Bay Lightning

2019 St. Louis Blues

2018 Washington Capitals

2017 Pittsburgh Penguins (Olli Määttä)

2016 Pittsburgh Penguins (Määttä)

2015 Chicago Blackhawks (Teuvo Teräväinen, Kimmo Timonen)

2014 Los Angeles Kings

2013 Chicago Blackhawks

Aiemmin NHL-mestaruuden ovat voittaneet suomalaispelaajista Jari Kurri ja Esa Tikkanen (5 kertaa), Reijo Ruotsalainen (2) sekä Jere Lehtinen, Ville Nieminen, Teemu Selänne, Valtteri Filppula, Antti Niemi ja Tuukka Rask kerran.

Lähde: STT

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut